maanantai 10. elokuuta 2009

Suomessa

Yleisön painostuksesta pakko nopea postaus tehdä ennen
loppuyhteenvetoa. Suomessa siis ollaan, saavuttiin sunnuntaina puolen
päivän jälkeen se puoli tuntia etuajassa niinkin pitkältä matkalta kun
Pietarista. Rossiya airlines ei mene kovin ylös listoilla paskasta
palvelusta ja varsinkin alkoholittomasta tarjoilusta johtuen. Suomeen
kotiutuminen jatkuu aurinkoisella hellepiknikillä Suomenlinnassa.

Tällä foorumilla tulossa vielä kuvia ja plus/minuslistaa matkasta,
kuhan tästä joskus selvitään.

lauantai 8. elokuuta 2009

Peking, terminaali 2

Lähteeköhän täältä yhtään konetta?

Palvelu terminali 2:ssa ainakin on todella syvältä. Onpa toisaalta
kiinalaisten massaturismi jätetty kertaheitolla taakse.

Haikeat jäähyväiset reissuelämälle

Lauantaiaamuun herätään vähän lyhyeksi jääneiden unien jälkeen.
Rinkkojen pakkaamisessa vierähti pikkutunneille. Pakatessa Katin
päässä soi renkutus 'Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen...'.
Rinkkakin kykenee syömään melkoisen määrän tavaraa.

Pulleista rinkoista huolimatta aamu aloitetaan jälleen shoppailulla,
kohteena tällä kertaaa Dirt market. Nimi taas hämää. Toinen nimi on
antiikkimarkkinat, mutta siellä myydään paljon muutakin: taidetta,
koruja, silkkiä... Markkinoilla täydennetään jälleen Katin sisustusta
plus kaikenlaista muuta. Kuvassa taustalla näkyviä patsaita Heidi
himoitsi parvekkeelle, mutta epäili krantun vuokraemännän vetävän
herneet tonnin norsupatsaasta.

Päivä on jälleen sadekuuroinen, ja to do listalla on vielä monta
juttua. Pyöräily päätetään sateiden vuoksi skipata ja keskittyä
kauneudenhoitoon. Ensin kynnet kuntoon isolla rahalla: noin 12 eurolla
molemmat saa kimallusta ja kuvioita kynsiin nopean manikyyrin lisäksi.

Kynsiä kuivatellaan vielä nautiskelemalla teetä teehuoneessa, ja tämän
jälkeen on vielä aikaa jalkahierontaan. Rentouttava loppu lomalle
ennen kentälle lähtöä.

Viime hetkellä ennen taksiin hyppäämistä lentotietoja tarkistaessamme
Heidi huomaa pienen, mutta olennaisen yksityiskohdan: sallittu
matkatavaramäärä on 25 kg per hlö. Turhaa panikoitiin 20 kg rajan
kanssa, joka hotellihuoneen henkilövaa'alla punnittuna ylitttyi
molemmilla rinkoilla niukasti. Nyt kentälle, Rossijan siiville ja
aamuyöstä 8 tunniksi käkkimään Pietarin kentälle odottamaan
sinivalkoisia (?) siipiä kotiin.

Tässäkö tämä nyt oli?! Nyyh..

perjantai 7. elokuuta 2009

Loppukiri

Keskiviikkoinen leffailta onnistui mainiosti, ja sen päälle nukutti
hyvin kunnon vuoteessa untuvien päällä ja alla. Aamu-uinti Pekingin
kattojen yllä oli piristävää vaihtelua junan tai hostellien
kimppapesutiloihin. Tässä kohtaa myös kovin yksinkertaiset varusteet
saa reissaajat innostumaan, hiustenkuivaaja on melkein luksusta.

Nonnalle tiedoksi, että ääntä riittävästi korottamalla
pukeutumishuoneesta voi juuri ja juuri saada viestinsä välitettyä
businessaluelle, ellei iPod huuda liian lujalla. Pitäisi soitella
(taas) huonepalveluun, ja ottaa selvää mihin kylpyammeen television
kaukosäädin on jemmattu. Aamupala on kanssa ihan riittävä, menisi sama
setti noin lounaaksi ja päivälliseksi aamiaisen lisäksi.

Torstaipäivä oli hieman sateinen, mutta siitä huolimatta piti jatkaa
sightseeing-ohjelmaa. Vuorossa siis kesäpalatsi, noin 35000
kiinalaisen turistin kanssa (kuten kuvasta näkyy). Aika ahdistavaa,
mutta sen verta hieno paikka, että oli sen vaivan arvoinen täysin.
Vielä kun sade loppui menomatkalla, niin sai taas toteuttaa turismia
koko rahalla taksimatkan kovista "tää kävellään tunnissa läpi"
-uhoamisten jälkeen. Bussiseikkailu palatsialueelta pois sopivasti
suojasi sateelta, sitten shopping-kierros parissa kauppakeskuksessa.
Illallista katukeittiöstä ja ostoskasseinemme hotellille. Sovittamatta
ostetut vaatteet mahtuu jopa päälle eikä tuota suuria pettymyksiä.

Perjantaiaamupäivän suunnitelmana oli vuokrata fillarit ja ajella
ympäri hutongeja. Kävellessämme vuokraamolle sade yllätti meidät, ja
ohjelmassa oli valitettava ohjelman muutos. Taksi alle ja suunta
kohti silk marketia. Nimestään huolimatta paikka on varsinainen kaiken
tavaran ostoskeskuskompleksi, ja pelisääntöihin kuuluu armoton "give
me your best price" -tinkiminen. Harjoittelimme tinkimistä jo
torstaina kriittisen kiinalaispappayleisön edessä keskellä tyhjää
toria. Ei selvinnyt, olivatko paapat meidän vai myyjän puolella,
mutta kaikki tuntui viihtyvän ja me tehtiin mielestämme hyvät kaupat.
Silk marketilta mukaan tarttui vaatetta, tuliaisia, teetä jne - ja
aikaa kului pitkälle iltapäivään. Heidi sai välioluella yhden
pakkomielteen kätevästi pois things to see -listalta, kun CCTV:n uusi
rakennus (joka ehti palaa jo ennen avajaisiaan joku kuukausi sitten)
mystisine muotoineen näkyi näppärästi tuopin pohjan läpi.

Taas matkatassamme takaisin hotellille alkoi sataa, joten ei pyöräilyä
vieläkään. Hotellin vieressä iltaruokatorilla täytämme vatsat suht
länsimaisilla raaka-aineilla (hyväuskoiset?). Tarjolla olisi kaikkea
lampaan peniksistä skorpiooneihin ja meritähtiin. Ja sen jälkeen onkin
äärimmäisen fiksua mennä suoraan kiinalaiseen kokovartalohierontaan,
jossa painellaan kivasti vatsaa. Hieronnan aikana Katille oli tullut 2
soittoa, mikä hetken sai Heidissä aikaan epäilyjä siitä, että
Pekingissä on tapahtunut jotain pahaa, mistä meitä taas ei oltu
informoitu (kuten UB:n tulvat, joista emme tienneet mitään). Asia oli
kuitenkin huomattavasti tärkeämpi, sillä Katin veli halusi
viinipäissään mökiltä informoida, että on ystävällisesti kirjoittanut
pikkusiskonsa puolesta jollekin Maajussille morsian -kandidaatille.
Tarkemmat tunnistetiedot jäi kertomatta. Kellään havaintoja, mitä
siellä olisi tyrkyllä?!? Jotain Heidillekin sopivaa?

Heidin varpikkaat (kuvassa) saavat entistä enemmän huomiota osakseen.
Jopa tinkaavat kauppiaatkin nostelevat kesken kauppojen peukkuja
hämillään. Alkaa jo rehellisesti kyllästyttää:
jooonhannevähänoudotmuttamukavatkylläjaolokunpelkätsukatjalassajoo...

Pasin kommenttiin vastakommentti, että älä poika huutele sieltä. Kyllä
me tiedostetaan ylipainomme - joka ei ole viime viikkoina ainakaan
vähentynyt. Katsotaan, miten pietarilaislentoyhtiö suhatutuu meihin
(ja matkatavaroihimme). Pitääkö edes kysyä, vietkö terkkuja? Tietty,
ja paljon!

Viimeistä iltaa viedään, toktoi sille!

Shop untill you drop

Aamun sade sotki hutong-pyöräily suunnitelmat ja päädyimme
eileniltaisen shoppailuinnostuksen jatkeena shoppailemaan lisää. Tässä
kävi just niin kuin ennakoimmekin: mopo keulii aivan hulluna.
Tinkiminenkin luonnistuu jo hyvin - maksamamme hinnat on
todennäköisesti edelleen korkeita vaikka lähtöhinnoista maksamme noin
10 %. Blogi joutuu nyt odottamaan pidempää tunnelmakuvaa ja kuulumisia
(jäsen S älä tuskastu).

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Backpackeristä porvariksi

Trekkauksen jälkeen tunnin jalkahieronta tuntui eilen aikas hyvältä.
Sen jälkeen isommalla tyttöporukalla syötiin se ensimmäinen Pekingin
ankka. Hyvältähän se maistui, mutta suurin hupi kyllä saatiin
ravintolan ruokalistan käännöksistä. Miltä kuullostaisi esim. Black
mushroom rape, the fire explodes the kidney tai viinilista red wet
goods?

Leo hostellilla käytiin vielä morjestamassa suomalaisia matkalaisia,
jotka olivat onnistuneesti päivällä vastahuijanneet teehuijareita. Jos
kadulla joku tulee frenkkuilemaan ja kutsuu teelle tai drinkille, niin
todnäk tulee huijatuksi ja saa eteensä satojen eurojen laskun. Pojat
etsiytyivät ehdoin tahdoin moisten huijareiden luo ja laskun tultua
esittivät niin tyhmää, että vajaan sadan euron sijaan maksoivat vain
alle euron. Houkuttelisi osallistua teeseremoniaan samalla metodilla,
mutta ei ehkä viitsi lähteä koittamaan onneaan. Ei välttämättä pääty
meiltä yhtä hyvin.

Aikainen aamuherätys vähillä unilla kannatti keskiviikkona, kun
singahdettiin bussilla Temple of heaven -puistoon. Siellä oli täysi
tohina päällä! Sauvakävelijöitä (exelin sauvoilla tietty), taijin
harrastajia, kuorolaulantaa, kaikenmaailman pallopelejä,
vesikallikrafiaa, musisointia jne.. Ja kauhea määrä turistiryhmiä
odottelemassa pääsyä itse temppeleihin.

Seikkailtiin paikalle bussilla, ja sehän se vasta halpaa olikin.
Metrolla pääsee 2 rahalla (n. 2 senttiä), mutta bussilla vielä puolet
halvemmalla. Hostellista porvarilliseen elämään siirryttiin
asiaankuuluvasti taksilla, mikä noiden taksojen jälkeen tuntui
tolkuttoman kalliilta maksaessaan jopa 19 juania. Peräti 1,90 euroa,
ryöstöä suorastaan.

Jätimme pyykkien keräilyn jälkeen haikeat jäähyväiset Emperor
guesthouselle ja alati muuttuvalle kotikadulle. Olisi ollut jännä
nähdä, miltä katu näyttää vielä parin päivän tai vaikka viikon päästä,
kun joka aamu on montut olleet eri paikoissa.

Alle 10 euroa yö -hostelleista siirryttiin sitten sinne aivan toiseen
päähän: maataan paraikaa Hilton Beijing Wangfuijingissa. Huoneessa,
joka on molempien kämppiä suurempi, ...kele! Ja sängyt on niin
leveitä, että suunnittelimme jopa nukkuvamme yhdessä sängyssä isomman
kulttuurishokin välttämiseksi. Varustukseen kuuluu mm. iPodin telakka
JBL:n kajareilla, erillinen pukeutumistila jne. Pikkaisen aikaisempaa
tasoa prameampaa.

Hotellin lähiympäristöön tutustuminenkin osoitti maailman muuttuneen
täysin. Kiiltävää ja kovin länsimaista. Kuitenkaan ei lähdetty (vielä)
room serviceen, vaan lähikaupasta take away -shoppaukset kera
pullollisen sitä kuuluisaa Great Wall -punaviinia, ja huoneeseen
katsomaan Hilton-kylpytakit päällä huonepalvelusta tilattua aiheeseen
liittyvää Three kingdoms -dvd:tä 42 tuuman plasmatelkkarista. Heidi
parhaillaan repii pelihoisujaan etsiessään tekstitystä kiinalaiseen
leffaamme (löytyi onneksi). Leffailta alkakoon!

Erityismaininta jäsen S:lle siitä, että huomautti tämänpäiväisen
postauksen puuttumisesta. Viive johtui siitä, että luuri oli huoneen
itäsiivessä, kun taas matkaajat läntisissä osissa.

tiistai 4. elokuuta 2009

Muuri valloitettu

Aikainen aamuherätys ja ahtautuminen pikkubussiin 8 muun travelerin
kanssa. Alkuksi saa jonkinmoista kuvaa Pekingin aamun liikenteestä,
kun sompaillaan ensin hutongin kujia ja sitten isoja ulosmenoteitä. Ei
ihan älytöntä ole, mitä ehkä miljoonakaupungilta olisi voinut olettaa.

Ajellaan reteästi pahimpien turistimuuripaikkojen ohi (mm. Badaling)
ihmetellen turistibussien ja muurilla muurahaisten tavoin vaeltavien
ihmisten massaa. Onneksi ei olla niihin menossa! Muuri on silti jo
niiltäkin kohdilta jo hyvin vaikuttava, kun kiipeilee jyrkästi ylös ja
alas vuorien muotoja noudattaen.

Kymmenen aikaan minibussi tipauttaa meidät 10 turismoa keskelle ei
mitään, kotva aiemmin mukaan napatun "oppaan" kera. Opas on varmaan
yhtä vanha, kun koko jengi yhteenlaskettuna. Muuri on todellakin
secrect, kuten retken nimikin sanoo. Kävellään kotva laaksossa, ennen
kun edes koko muuri ekan kerran näkyy! Vajaan tunnin trekkauksen
jälkeen saavutaan muurille, ja todellakin ollaan ihan koskemattomilla
pätkillä. Muita turisteja ei missään, ja mitään kohtaa ei ole
varsinaisesti restauroitu. Aivan mahtavaa!

Kävellään ylös ja alas aina puoleen päivään asti, kunnes saavutaan
korkeimmalle vartiotornille. Jossa on tietysti kauppa! Ja edelleenkään
ei ketään muita kun kyseisen kiskan pitäjä. Liekö lyö leiville, jos
käy se 10 reppureissaajaa per päivä.

Pari tuntia taaperreltiin muuria kaiken kaikkiaan hieman sameassa
säässä, ja edelleen ei ketään muita mailla halmeilla. Osasta muuria
puuttui ns. laidat, kun kyläläiset olivat aikoinaan hakeneet sieltä
talonrakennustarpeet. Niitäkään ei oltu korjailtu, käveltiin täysin
autenttisilla mestoilla.

Laskeudutaan vuorilta lähikylään lounaalle ja ansaitulle kylmälle
oluelle. Porukka on hyvin Eurooppa-painotteista, Hollannista,
Saksasta, Espanjasta, Englannista ja idän edustajat Singaporesta.
Syödään maittava lounas, ja takaisin Pekingiin.

Juttua riitti sen verran, että diilattiin singaporelaisten ja
hollantilaisen kanssa illallistreffit Pekingin ankan muodossa. Tytöt
kun puhuvat kiinaa, niin tällä kertaa varmaan tiedetään mitä pöytään
on tulossa.

Kokonaisuutena päivän retki oli kaiken 220 rämpylän arvoinen, siitä
kiitos Leo hostelille (ja Emperor guesthouselle, jossa me
varsinaisesti asumme). Tätä retkeä voi lämpimästi suositella kaikille,
jos haluaa nähdä muurista muuta kun restautoituja turistipätkiä.
Tietty Simatain trekkaukseen on vaikea käymättä lähteä vertaamaan,
mutta koska sitä LP:ssä niin mainostetaan, niin siellä olisi varmasti
joku muukin ollut meidän lisäksi. Ehkä se pätkä seuraavalla kerralla.