Paluu sivistykseen

Vaikka sanky on hieman kova, nukkuminen kaukana sivistyksesta tehoaa taas. Aamusta yksinainen lauman johtajahevonen, joka on sidottu tolppaan, alkaa huudella frenkkujensa peraan. Toimittaa varmaan kiekuvan kukon virkaa.

Aamupalan jalkeen taas liikkeelle. Jatetaan jaahyvaiset Tava-sedalle perheineen. Tassa oli kylla ehdottomasti tahan astisen reissun paras paikka! Vilkaistiin lahtiessa perheen omaan jurttaankin, ja siella roikkui katosta lihasuikaleita kuivamassa sailytysta varten.

Matkalla takapenkki saa pussikaljansa, kun pysahdytaan ostamaan tienposken "kojusta" airagia eli sita kuuluisaa kaytettya hevosenmaitoa. PAkkohan sita on maistaa! Puoli litraa maksaa huimat 500T eli 25 senttia. Taitaa jaada Heidin nautittavaksi, kun Katiin ei oikein uppoa. Ja Heidihan juo..

Lounasbreikki jo tutussa Lun-kylassa> talla kertaa tarjolla, yllatys yllatys, lammasta! Tai karitsoja nama syodyt lampaat ovat enemmankin olleet elaessaan.

Meidan pikku jeeppimme (Uaz-merkkinen!) on aika reppana, ja kuski saa olla milloin mitakin paikkaa sorkkimassa. Tanaankin matka pysahteli siella taalla, ja pienella saadolla konepellin alla paasimme aina kuitenkin jatkamaan matkaa.

Saavuimme takaisin UB:iin kolmen jalkeen, sisaelimet taas uudellensijoitettuna kaiken hoykytyksen jalkeen. Kunnon suihku, ja kylille! Aika vasyneesti kyllakin. Luostarimuseon joka paivainen kurkkulaulukonsertti oli yllattain juuri tanaan tauolla, joten aika haahuiluksi iltapaiva menikin sen jalkeen. Illan kohokohtana kylma olut ja Chinggis-vodka, seka tilaustyona teetetyt kalligrafiatyot vanhalla mongolialla (jos paasevat ehjana Suomeen).

Hostellilla kamat kasaan aamun aikaista lahtoa varten, sopivasti ukkoskuuron alkaessa. Huomenna kohti Kiinaa!! (ja Katin junasynttaribileita :))

Jurttaelämää osa 2

Torstaina 30. päivä tapahtunutta:

Yöllä jurtassa nukutti hyvin, kylän koirien kuorosta huolimatta.
Hostellilla olivat sitä mieltä, että makareita ei tarvitse mukaan
reissuun. Mutta onneksi saatiin täkit, olisi muuten tullut vilu. Aamu
on ensimmäistä kertaa harmaa ja viileähkö, ja vuorossa ensimmäiset
kunnolla kohdalle osuneet sateet. Aamupalan jälkeen temppelille, jonka
alueella itse Tsingis Khaan on pitänyt hovia aikoinaan. Kharkharon on
Mongolian valtakunnan vanha pääkaupunki. Pieni sade seuraa koko ajan.
Ekaa kertaa umpinaiset kengät ja sukat jalassa.

Lounas paikallista pyttistä ja maitoteetä (suolalla). Heidi joi
tyytyväisenä kaksi kupillista teetä kun juoma ei oikein uponnut
Katiin. Sen jälkeen koko loppuelämä kuntoon peniskiven päällä
istumalla: sillä pitäisi toiveet hyvästä aviomiehestä ja kunnon
lapsista toteutua.

Matka jatkuu seuraavaan yöpaikkaan, takaisin samaa tietä jonkun
matkaa. Tiellä entistä enemmän lehmää, lammasta, vuohta ja hevosta,
auton töötti kovassa käytössä. Ja tien varsilla isoja kotkia
kytiksellä, ties minkä toivossa.

Tava-sedän jurtille saavuttiin kahden jälkeen (Tava= suuri vuori,
kaikilla nimillä on jokin merkitys täällä). Sade loppui sopivasti taas
mini-Gobin hiekkadyyneille saavuttaessa. Dyynien reunaa ja dyynejä
pitkin ajeltiin parin turistijurttakylän ohi, kunnes perimmäisessä
nurkassa oli 4 jurttaa itsekseen. Yksi niistä meidän vierasjurtta ja
loput perheen. Tullessamme pihassa seisoo pari heppaa.

Tulkkimme välityksellä sovimme lähtevämme kolmen tunnin
ratsastusretkelle, jolloin pääsemme käymään vanhalla luostarilla.
Isäntämme hyppää hevosen selkään ja paluupostissa hänen kanssaan tulee
noin 20 hevosen lauma pihaan. Pari yksilöä satuloidaan meille ja ei
kun matkaan. Oppaaksemme lähtee itse Tava-setä, ehkä noin 60 vee
ukkeli, joka ei tietenkään puhu kuin mongoolia. Kovasti "juteltiin"
matkalla siitä huolimatta, ja tehtiin myös reittiehdotuksia. Tunnin
matka luostarille laakson pohjukkaan mennään ravissa ja laukassa.
Hevoset on pieniä, mutta vahvoja ja nopeita. Nopea tutustuminen
luostariin, jossa oli samaan aikaan tosi iso turistiratsastajaporukka
vimpan päälle ratsastustamineissaan (mountain horsejakin bongattu).
Takaisin hevosen selkään ja kierrellen ja kaarrellen kohti
lähtöpistettä, vuoria ja avaria maisemia ihaillen ja laukkaillen.

Tavasta paljastui huikeat paikallisopasominaisuudet, suunnaton
innostus poseerata valokuvissa ja hyvä kehityskyky turismojen
valokuvauksessa. Matkalla yllättänyt vesikuuro vei meidät pitämään
sadetta erinäisiin luoliin, ja leikkimään samalla kuurupiiloa
Tava-sedän kanssa. Me emme jääneet luolaan yöksi, vaikka Tava-setä
aiheella kovasti vitsaili (vitsi vanheni todella nopeasti). Tava-setä
sai ylimääräisillä pysähdyksillään myös lisää tekosyitä "auttaa"
tyttöjä hevosen selkään nousemisessa. Vielä ennen kotijurttaan paluuta
haemme dyyneille edenneen heppalauman kotiin. Hienoa paimentaa laumaa
isännän apuna!

Illallisena lienee päivällä jurtasta toiseen raahatusta lampaanruhosta
väännettyjä lammasnyyttejä, aivan ihania. Tava-setä on meidän uusi
bestis, ja piipahtaa vieraita morjestamassa vähän väliä. Asia ei ihan
aina selviä. Ainakin katselemassa kuviamme, ja vannottamassa, että
lähetämme hänelle printtejä niistä. Ja antamassa poskipusuja
ystävyyden merkiksi. Setällä oli itselläänkin ridareissulla
kuvausvälineistöä, vaikkakin vähän eri vuosituhannelta. Loppumatkan
yhdellä tauolla vyölaukusta paljastui nimittäin todella hellyyttävä
kaitafilmikamera! Nokialainen Tavalla oli tietty kyllä taskussa
kameroineen, ja esittelikin Katille siitä hevosten kuvia.

Jurttia ympäröivä vuohilauma räkii äänekkäästi auringon laskiessa
komeasti erämaan taakse. Hevoset on viety yöksi jonnekin dyynien taa.
Koska jurtassamme ei ole sähköjä (isännällä kylläkin sateliittiantenni
ja aurinkopaneeli), niin lamput ja kynttilät käyttöön. Jurtan jaamme
ilmeisesti hassusti kävelevän sammakon kanssa, joka pelottelee Katia.

Oppaamme Sateenkaari jakaa Mongolia-tietouttaan tähtitaivaan alla
pullean sammakonkin toivottavasti jo mentyä maate. Jos on sujahtanut
jonkun kenkään yöksi, niin mielummin Heidin. Tällä kertaa emme
jättäneet kuitenkaan rinkkaa (Sarin) lattialle, koska samana aamuna
sieltä löytyi muutama meikaläisittäin ihan kunnioitettavan kokoinen
hämähäkki.

Jurttailua osa 1

Keskiviikon 29. pvä tapahtunutta:

Eka rengasrikko koettiin jossain Argalantin kohdilla, 2h ajomatkan
jälkeen. Toivottavasti jää ainoaksi, koska vararenkaita ei taida olla
enää. Ajoimme asfalttiiestä sivuun johkhalle ja rengas taisi mennä
siinä. Liikkeelle lähdön jälkeen olikin tiellä paikalliset
Lemminkäisen miehet koneineen, ja siihen se asfaltti loppuikin. Joten
tieltä poistumisen syy oli tietyö. Näppärää, kun ei tarvitse rakentaa
kiertoteiltä. Off roadia tilasin, ja sitä sain samantien.

Meikäläiset nostaa kivasti auton keski-ikää: tulkki 20 ja kuski 19v.
Tulkki Rainbow opiskelee UB:ssa yliopistossa kansainvälisiä suhteita.
Tietysti Tsingis Khaan yliopistossa, sanomattakin selvää.

Seuraavassa kyläpahasessa lyhkäsen off roadin jälkeen
rengasliikkeeseen, ja vajaan tunnin hengailun jälkeen matka jatkuu
taas. Tien vierustan "valtateitä". Varsinaisella tiellä kotvan
käveltyä ymmärtää helposti miksi.. Puolen päivän jälkeen lähtö
rengasliikkeestä. Puolen tunnin jälkeen keskeltä ei mitään alkoi taas
asfaltti varsinaisella tiellä.

Lounas yhden jälkeen Lun-nimisessä kylässä. Loistavaa "lammaspastaa"
2300T eli noin euron. Rainbow taitaa nirppailla lihapalojensa kanssa,
kun saa rinnalle salaatin. Tai tätä uskottelemme itselemme sen sijaan,
että olisi huomannut ruokansa olleen esim. pilaantunutta. Ei näillä
ole vara turisteja ehdoin tahdoin sairastuttaa, kun paikka muuten on
tosi siisti. Lukuunottamatta ehkä hieman eksoottista vessaa. Sarjaa
lankut syvän kuopan päällä luonnollisesti ilmastoituna on
huomattavasti parempi, kun se pimeä koppi paskaisella pöntöllä.

Tuul-jokea ylittäessä tankataan lisää vettä moottoriin. Suoraan joesta
tietysti. Maisema alkaa vuoristoitua ja samalla tasaisen matala
ruohikko muuttua vähän korkeimmiksi ruohotuppaiksi. Vihreää silti
edelleen.

165km UB:sta km-tolppien mukaan alkaa sataa. Tähän asti onkin ollut
uskomattoman hyvää tuuria säiden suhteen, mutta kuuro loppuu nytkin
lyhyeen. Moottoriin lisätään taas vettä lämpöjen noustessa sekä
konepellin alla että ulkona muutenkin.

Kuskin musamaku osottautuu ihan perusdiskopoppikseksi, vaihdelleen
paikallisesta enkuksi. Olisi pitänyt ottaa kotoa mukaan pari
c-kasettia esim. Dingoa tai radiosta itse aikanaan äänitettyä.
Vaikkakin samaa henkeä alkaa kuskin kaseteista löytyä, kun Modern
Talking pärähtää soimaan..

Vähän vajaa 200km UB:sta on keskelle tietä jätetty kauniisti rekka, ja
viereen kumoon minivan. Jos ojan kautta pääsee ohi, niin miksi käyttää
aikaa auton raatojen korjaamiseen tieltä.

Rashaantin kohdalla on mini-Gobi pienine hiekkadyyneineen, ja tietysti
kameliratsastusta. Kuskia tuntuu väsyttävän nuokkuvan tyttölauman
kuskaaminen sen verran, että on tauon tarpeessa. Kiitämme tauolle
järjestettyä ylimääräistä ohjelmaa, kun seuraamme paikallisen sedän
touhuja pressuvessassa. Puuhasta päätellen on sedälle käynyt vahinko .

Toinen rengasrikko (sama rengas) 3. tien risteyksessä keskellä ei
mitään 350 km UB:sta vähän ennen kuutta. Kiva maisemapysäkki
turismoille, vaikka kuskia taitaa riepoa.

Gaya's guest house on määränpäämme, Kharkharonin kylän laidalla.
Pihassa 4 jurttaa ja pihan perällä vessa(t). Piharakennuksessa
huonemajoitusta, sekava kiwi-kundi oppaineen ja kuskineen asui siellä.
Ilta kuluu kävellessä kukkuloilla, hengaillessa jurtalla,
illallistamalla ja guest housen omistajan pienestä souvenir shopista
mm. lampaan nilkkaluita shoppaillen. Illan pimetessä turismojenkin on
aika sulkeutua jurttaansa ja painua unten maille.

Ensimmäinen rengasrikko

Erämaa kutsuu

Hostellin perinteinen aikainen aamuherätys: muutakin porukkaa lähdössä
liikkeelle aikaisin, joten jo kuuden jälkeen on täysi tohina päällä.
Meidän lähtö koittaa kellontarkasti ysiltä. Toinen rinkka hostellille,
ja loput kamat kuhmuraiseen pikkujeeppiin. Mukana kpyuski ja tulkki.
Ja kohti maaseutua!

Ensimmäinen pysähdys pienen sinisen mökin luona, joka paljastuu 24h
musakaupaksi. Saamme siis jotain kivaa poppista pomppivalle
ajomatkalle, jee! Saas nähdä millasta vinkunaa kuunnellaan seuraavat
7h.

Virheät, aakeat ja laakeat maisemat avautuvat pikkuhiljaa, kun UB jää
taakse. Maisema muuttuu jurtiksi sekä vuohiksi, lampaiksi ja lehmiksi.
Nonnalle tiedoksi, että hepojakin jo bongattu laumoittain, sekä
ratsatajalla ja ilman. Valittavasti myös yksi hevoskolarin uhrikin
tienposkesta. Toistaiseksi "valtatietä" pitkin hytkytään (johtuen
välillä enemmän jeepin jousituksista kun tiestä), mutta toivottavasti
jossain kohtaa olisi joku off road -osuuskin. Määränpää on aikalailla
vain täplä kartalla, joten paha mennä sanomaan mikä odottaa.

Bongattu myös mummo puskapissalla tien poskessa, kylläkin ilman sitä puskaa.

Tsing, tsing, tsingis Khaan

Hostellimme sijaitsee mukavasti keskustassa, joten aamusuihkun jalkeen on hyva kayda tarkistamassa ensin kylan paaaukio: Sukthabaarin (?) patsas, parlamenttitalo Tsingis Khaanin patsaineen. Kaupunki on hammentava arkkitehtooninen sekametelisoppa uutta, kiiltavaa tornitaloa, rakennustyomaita (osa nayttaa olleen hyvin pitkaan kesken), hienoja pylvasrakennuksia, Venajan aikaisia jamiksia, jurttia ja kaikkea muuta mita voikaan keksia. Yleisilmeesta olemme myos paatelleet, etta kaupungin puisto- ja katuosastot on olleet lomautettuina jo hetken viherlanttien yleiskunnosta ja asfaltin lohkeamista paatellen.

Poliiseja oli aamulla liikkeella jarkyttavia maaria. Paakatu oli reunustettu poliisijoukoin. Hostellilla kuulimmekin, etta YK:n paasihteerikin on vierailulla taalla.

Loput ruplat vaihdettiin paikallisvaluuttaan eli tygrygeiksi (???). Venajalla hinnat oli kymmenista tuhansiin rahoihiin. Taalla paastiin viela korkeampiin summiin.

Junalipuista sen verran, etta aamulla spostissa oli lupaus lippujen toimittamisesta hostellille. Se on paljon se! Sen kunniaksi Katin passin kopio on roikkunut kaiken paivaa hostellin toimiston seinalla.

Hostelli markkinoi innoskkaasti maaseutumatkailumahdollisuuksia ja me innokkaana otetaan oma retkemma. Huomenna aamulla lahdemme kuljettajan ja tulkin kanssa Ulan Batorista lanteen. Yo vietataan jurtassa. To aamulla vaihdetaan paikkaa, mutta seuraavakin yo on jurttamajoituksessa. Optiona on myos ratsastusta, johon me tietty innokkaasti tartumme. Privaattireissu majoituksineen, safkoineen ja kaikkineen kustantaa 263 000 rahaa per naama. Tietty insinoorien loma olisi helpompi, jos rahoista tiputtaisi pari nollaa veks.

Illan kruunasimme mongolialaisella kulttuuriplajayksella: tanssia, kurkkulaulua, soittoa, solmuakrobatiaa, paljon hassuja hattuja... Parin biisin kokemuksella laitamme Sirpan & Tapsan kurkkulaululevykokoelman varaukseen. Tahtoo kuulla lisaa!!!

Kaiken kaikkiiaan UB ei ole ollenkaan hassumpi paikka, hintataso kohtuullinen, kmpaksti kokonaisuus, toistaiskeksi parjannyt hyvin englannilla. Liikenne on vaan aika tappoa: turha olettaa edes vihreilla paasevansa turvalliseti tien yli ilman etta joku yrittaa ajaa varpaiden yli.

Iltaoluet Grand Khaanissa tietysti - tosin paluumatkalla todella ammattitaitoiset noin 10 vee kundit onnistui nappaamaan Katin kateispussukan laukun taskusta vetoketjun takaa. Onneksi meidan matkabudjetilla parikymppia ei tunnu juuri missaan. Pojille se on iso raha. Harmittaahan se, mutta toivottavasti meni edes hyvaan tarkoitukseen. Iso kiitos kuuluu saman hostellin brittikundeille, jotka sattui paikalle ja onnistui jopa vahan kurmottamaan syyllista. Saalista ei kuitenkaan saatu takaisin.

UB

Aikamatkailu on hammentavaa. Lonely Planetin mukaan Mongolia on kesaajassa, mutta lokaalin kellon mukaan ei olekaan. Rajan yli tultaessa kellot siirtyivatkin sisi tunnin takaisinpain.

Mongolian puolella rajaa hengailtiin taas paria tuntia, josta noin puolet jalleen pihalla junasta. Meidan minijuna liitettiin pidemman junan jatkoksi. Asemalla pystyi shoppaamaan olutta ja maistuvia lammasnyytteja (jotakuinkin isoja pelmeeneja) ruplilla - todennakoisesti kiskurihintaan. Toisaalta rahanvaihtajien kurssi vaikutti vahintaan yhta huonolta. Hassu aussiseta sanoi vaihtaneensa 100 $ 1000 rampylaan, kun taas hostellilla paivan kurssi on 1500.

Junayo oli taas koliseva, mutta olosuhteisiin nahden hyvin. Yo oli edelllista huomattavasti lampimampi.

Nyt on saavuttu Ulan Batoriin. Juna oli paikallista aikaa kuuden jalkeen perilla. Hostellin seta oli kuskin kanssa asemalla meita vastassa ja kyyditti meidat UB Guest Houseen. Taloksi asettuminen on aloitettu virkistavalla suihkulla ja pian olisi tyrkylla aamupalaa. Paivan planina on katsella ymparilleen kaupungissa ja tehda tarkempi suunnitelma retkista maaseudulle jne.

Mongolia!

Paikallista aikaa 18:40 liikahdimme vihdoin Naushkista vajaan 6 tunnin
hengailun jälkeen kohti Mongolian rajaa. Venäjän puolella ehkä
viimeinen tunti piti olla junan sisätiloissa passi- ja tullimiehiä
odotellen. Lämpötilan noustessa sekin kotva oli aika hikinen. Passit
vietiin, tavaroita ja kupeeta kyylättiin kotva, mutta mitään suurempaa
salakuljetustoimintaa ei ollut meneillään meidän minijunassa (2
vaunua).

Mongolian aika ankeat rajakopperot ylitettiin seitsemän aikaan, ja
taas lisää lippulappuja täytettäväksi. Vessat on olleet aamusta asti
kiinni, mutta aina valmiina saman kupeen Helmutilla (aika ennalta
arvattava nimi) on työkalut sekä kupeen lukistemiseksi että vessan
avaamiseksi. Mitäpä leathermanilla ei saisikaan korjattua! Junaan
palatessa fiksut suomalaiset vaihtoivat luonnollisesti oluen vodkaan
(salaa hyttikavereilta kylläkin), jotta vessan oven kahvassa ei hassun
aussisedän tavoin tarvitse roikkua. Hytin itävaltalaiset tankkaavat
itseensä sen sijaan aspiriinia, peläten saavansa Katilta
sikainfluenssan - vaikka Kati kovasti yritti vakuuttaa, että pari
päivää vaivannut nuha tuli ihan Rossiyan ilmastoinnista. Ilman
kuumetta, joten ei mitään hälyyttävää.

Ensimmäinen jurtta ja hepat bongattu! Samoin ensimmäinen
Tsingis-alkuinen baari. Tämä kaikki 5 min rajan jälkeen.

Saapuminen Sukhbaatariin (Mongolian rajakylä) klo 19:25. Seisonta-aika
tässä paperi- ja tavararumbassa vielä määrittelemätön. Maahantulo- ja
tullilappujen lisäksi piti täyttää terveyslipare, mihin Kati
näppärästi väärensi olevansa täysin ilman nuhaa ja yskää. Ja hlökunnan
läsnäollessa hengittää tiiviisti ja syvään sisäänpäin yskänkohtausta
pidätellen. Tässä kohtaa käkitään tiivisti paahteisessa junassa, ja
ainakaan vielä pihalle ei ole mitään toivoa. Toisaalta ilman passia
parempi hikoillakin täällä.

Toisen hassun aussisedän kanssa junaruokailuun liittyvä
nuudeli/perunapikaruokakeskustelu pääsi hyvin alkuun, kunnes setä
kertoi Vietnamin poteroissa vetäneen perunaa jauhemuodossa ihan
riittämiin. Sen verta jäätävä vastaisku, että siihen oli opiskelijan
nuudelidietillä turha alkaa perunamössöä puolustamaan.

English update - journey continues

The journey has already lasted a week and this only the first update
in English. Very sorry about this! The idea to ride the Trans Siberia
by train was brought to daylight by me and Kati one gray Easter day in
April when skiing in Central Finland. All the needed preparation went
quite easily including 3 visas except the most part of the train
tickets were still missing when we took off. Minor details.. While we
should receive them on the way, hopefully.

A Russian train called Tolstoi took off from Helsinki railway station
on the 19 of July. This train seemed quite empty so we got an quite
easy start. The restaurant car in the train convinced as with the
quality of the food, decoration and simply everything! The first night
though was a bit restless, listening to all the train noise.

In Moscow we had unfortunately only one night but though some time to
look around. To visit Uncle Lenin, the red square, the all-russian
exhibition centre, Gorky park... Fortunately we ran into a really nice
local guy Alex but only on the second day. His tour was the best we
had. Alex was really a cool guy while he e.g. took us to one of the
Stalin's seven sisters which was his former university. And even
managed to talk us in the building and give a guided tour there. We
also invaded the Lamborghini and Bentley shop to get some idea of the
life of Moscow's high society. A huge thanks to Alex, will surely be
in contact with him when next time there and continue the tour where
we left.

The Rossiya train took off in the evening of the 21st of July. The
longest stay in the train, 3 nights alltogether. First we had only a
bit crancky Russian lady with us in the "kupee" but during the night
also a nice Dutch guy called Geert had appeared as the 4th passanger
without us even waking up. So apparently adapting to the train nights
had started already.

During the next 3 days what took place was mostly hanging around in
the kupee, chatting with other fellow travelers as Geert, Russian
Olga, Austrian Johanna and Danish Nikolas and Karen. Every stop the
train took it was time to strech the legs and buy all sorts of
delicatessen the old ladies sold on the platform: tasty pies, fish,
eggs, veggies, berries etc.. And of course cold beer. The days went
really smoothly without even opening the first books brought in the
bags. The train Rossiya was really a luxury train compared to the
expectations. The toilets worked mostly even when on a stations, the
space for storage in the kupee was well planned, everything looked
brand new.. The was a fancy restaurant car and the staff was generally
very friendly. A lady came once or twice a day selling drinks and
snacks in the cars and the whole car was even vacume cleaned once
every day! It felt almost bad to leave the train when the company was
great (except when the funny drunken Russian guy Andrei insisted on
join the "discussions" in our kupee) and the train itself was nice.

Rossiya arrived Irkutsk on the 25th of July, early morning. The time
causes a bit of confusion when traveling by train while all the train
schedules are in Moscow time. Despite the fact that in Irkutsk the
local time is already +5 hours to Moscow time.

From Irkutsk after finding the cozy TransSib Hostel we took off to
lake Baikal, by boat this time. The fact that the train tickets for
the rest of the trip had not yet appeared to the hostel caused some
additional hassle for the arrival. Fortunately they just appeared out
of nowhere to the hostel while we were at the lake. What a relief
although we are still missing the part from Mongolia to China. But
there are high hopes that they will reach us in Ulaanbaatar.

Baikal was misty and cold, though mighty. The special salmon related
fish called omul was really tasty when smoked. We enjoyed a nice
picnic on the shores of Baikal before taking the bus back. Irkutsk
itself was a nice mixture of old wooden buildings and European style
old stone houses, with some Russian style monstosities.

The next train took of on the evenging the 26th, with much less luxury
than the first train Rossiya. Russian train apparently but the staff
looks already more Mongolian. First night would have served great
sights of Baikal but were looking at them under the stars. Though did
get the last views of the great Baikal. This time our kupee is
occupied by an Austrian couple who were afraid of getting some drunken
Russian to join them.

The night was long and a bit painfull. The noise level of this train
is something else, also the draft from the windows made the night
cold. The general appearance of this train, including the toilets is
much less luxurious so I guess we have now the more normal standards.
The toilets are closed 30 min before, during and after each stop like
in older Finnish trains. In Rossiya this was not the case.

Now that we are standing for more than 4 hours in the border of Russia
and Mongolia that could be a bit painfull but fortunately we were let
out of the train (unlike the stories we heard from previous
travelers). So now we are sitting on the platform, enjoying the sun
and cold beer with all the fellow German speaking travelers who fit in
the 2 carriages continuing all the way to Ulaanbaatar. And of course
ran into the first Finnish person on the journey, just after talking
aloud about how a good looking guy was talking to some American people
.. And of course he heard that. Typical way of finding your fellow
citizens!

Paluu Neuvostoliittoon?

Nyt on neuvostonostalgia huipussaan: Naushkin asemalla
rajamuodollisuuksia odotellessa löytyi kaiken tavaran kauppa, jossa
kassatäti laskee helmitaululla. Aseman vessasta saa pikku luukusta 8
rub maksamalla pätkän vessapaperia ja vessa on mallia reikä lattiassa.
Paremmuutta tässä on, että voimme olla pihalla ja nettiyhteys toimaa.
Lämpötila on tiukassa nousussa, mutta olut on edelleen kylmää. Juna on
palannut ja vaunupalapeli jatkuu. Tätä joutuu seuraamaan tarkasti,
että löytää vielä oman vaunun. Heidi lakkaa kynsiä ihqulla
glitterilakalla, joka löytyi paikallisilta 'markkinoilta'. Kaiken
kaikkiaan ei valittamista.

Paska haisee, bailaikka ei vieläkään soi

Paskan haju lienee yöllä kantautunut viereisestä vessasta tai
sikäläisestä sellutehtaasta.

Antille on heti pakko korjata, että Baikal ja junan päät nähtiin
sittenkin. Mutta kuvat on vain verkkokalvoilla, koska kaikki tapahtui
mahtavan tähtitaivaan alla keskiyöllä. Juna pysähtyi Baikalin päätyyn
kotvaksi, kun joku kakru keksi heittää kiven viereisen vaunun
ikkunasta läpi.

Kun jotkut olivat kovin kiinnostuneita vessoista: Irkutsk-UB -välin
vessat Suomen sinisten junien tasoa, joten 30min ennen, kohdalla ja
jälkeen aseman kokonaan kiinni. Sitä monen tunnin rajanylitystä
kauhunsekaisin tuntein odotellen.. Rossiya oli kuitenkin niin
luksusjuna, että vessat oli auki aina. Ja kiinni vain tyhjennyksen
osuessa asemalla kohdalle. Paperista on kanssa Rossiyan tyyliin turha
haaveilla, emme myös nähtävästi osaa käyttää hanaakaan veden
saamiseksi. Helvetinkonetta Rossiyan hienoon viritelmään verrattuna
muistuttava, puulla toimiva samovaari onneksi antaa kuumaa vettä.
Muutenkin tässä junassa pääsee enemmän seikkailun makuun vähän
ikävälläkin tavalla: ilmastointi toimii ikkunan aukaisemalla. Ja yöllä
mukavasti ihan ilman sitäkin, kun ikkunasta vetää täyttä häkää kylmää
Itä-Siperian ilmaa suoraan naamalle. Junan kolina ja nykiminenkin on
noussut taas ihan uudelle tasolle. Yöllä hieman kiukutti ison maan
isot toleranssit, kun juna vatkasi sen verran että sisäelimistä tuntui
tulevan vatkulia. Ainoa yhden yön kokemuksella mieleen tuleva parannus
edelliseen on sänkyjen leveys. Mikä tietysti on suoraan verrannollinen
taas kupeen liikkumatilaan.. Tässä junassa kuitenkin on aika turha
olettaa huimia yöunia saavansa.

Nauskiin Venäjän ja Mongolian rajalle saavuttiin kellontarkasti Heidin
nimipäivänä klo 12:55 lokaalia aikaa (Moskovaa 7:55). Suureksi
ihmetykseksi meidät laskettiin samantien junasta pihalle hillumaan,
aika juhlaa! Ei tarvitse tunteja käkkiä itse junassa, luksusta. Tieto
junaan palaamisesta vaihtuu kyllä vastaajakohtaisesti. Aseman vierestä
löytyi aataminaikainen supermarket, jossa täti teki laskutoimituksia
kätevästi helmitaululla. Kiitämme silti kylmää olutta.

Meidän pari suoraan rajan yli jatkavaa vaunua nököttävät yksinäisenä
asemalla, ilman veturia näppärästi. Juna on täynnä saksalaisia, jotka
jostain syystä olettavat meidänkin heti kuuluvan samaan kieliryhmään.
Heillä on kuitenkin osaavan oloinen matkaopas, jota voi käyttää
saksankielellä hyödyksi. Tässä kohdassa ohjelmassa siis Heidin
kielikylpy.

Juna edessämme liikkuu, meistä poispäin. Ei jaksa huolestua (vielä),
kylmää olutta saa lisää kaupasta...

Irkutsk ei ole paska kaupunki

Irkutsk ei ole paska kaupunki. MOT. Ainakaan aurinkoisena kesäpäivänä.
Mikäs Angara-joen varrella on "rantabulevardia" käyskennellessä.
Katsellen känniläisiä venäläisiä univormuissa ja renikat rinnassa
juhlimassa jotain merivoimiin liittyvää päivää, ehkä. Tuli ihan
kotoisa olo, kun katseli sunnuntaina päiväkännejä vetäviä tavallisia
ihmisiä ravintolassakin.

Pelmenilounasta, kylmää olutta, haahuilua Leninin seurassa.. Yritys
mennä katsomaan jopa yhtä kirkkoa sisältäpäin kaatui tietysti oven
ollessa lukossa.

Naamat ja käsivarret punaisena kamat kantoon hostellilta, ja junaa
kohti taas. Viimehetken hamstraukset vielä asemalla. Tällä kertaa juna
on aikalailla Rossijaa käppänämpi, mitäs valitimme edellisen junan
jopa liian hienosta olemuksesta. Vaikka kyseessä on venäläinen juna
(#362), niin vaunu on mongolialainen ja hlökunta näyttää
mongolialaisilta. Tai siltä, miltä oletamme heidän näyttävän tässä
vaiheessa matkaa.. Ravintolavaunu puuttuu, ja tietysti liian vähän
olutta mukana. Onneksi toinen Moskovasta ostetuista vodka pulloista on
vielä korkkaamatta.

Itävaltalainen pariskunta odottelee kupeessa kauhunsekaisin tuntein,
saavatko känniläisiä venäläisiä matkakavereita. Kuulemma känniläiset
suomalaiset on huomattavasti parempi vaihtoehto, joten eikun bisset ja
vodkat esiin. Katsotaas, muuttuuko mieli illan pimetessä...

Antille tiedoksi, että juna Irkutskista lähti 21:50 paikallista aikaa.
Ilta pimenee jo sen verran, että taitaa ne mutkat suoristua yön
pimeydessä. Ja samoin Baikalin rannat. :(

Irkutsk

Vihdoin kunnon younet! Ja suihkukaan tehnyt huonoa. Irkutsin hostelli Trans-Sib on loistomesta, vaikkakin taloa ulkopain katsellessa fiilikset voisi olla hyvin toisenlaiset. Samoin rappukaytavassa voi herata lisaa epailyja.. Mutta onhan tama kun kassakaapissa asuisi, kun ulko-ovea katselee. Siita ei kukaan epamaarainen tule ihan heti lapi. Sijainti rautatieasemaan nahden loistava. Voimme lampimasti suositella myos ystavallisen henkilokunnan vuoksi. Muutenkin aamulla saimme olla aika rauhassa, kun muut asukit ovat vain hauska norjalainen pariskunta (kaikenkaikkiaan mahtuisi viela pari kerrossangyllista lisaa). Kundi kertoo aamupalalla kokemuksiaan suomalaisista luullen, etta on tormannyt vain niihin hulluimpiin. Mutta valitettavasti meidan on todettava hanelle, etta tarinat juopuneista suomalaisista kuorolaisista jossain pain Saksaa ei valitettavasti ole meille kovin yllattavia.

Tanaan Irkutsk-sightseeing (akkia hoidettu) ja sitten taas illalla uuteen junaan!

Baikalin aallot

Lauantain aamuheratys 20 vaille 6 paikallista aikaa, mika meille Moskovan ajassa elaville tarkoitti vaille yhta aamuyosta. Pakko pikkuhiljaa alkaa vakisin totuttautua lokaaliin aikaa, kello on jo riittavan sekaisin muutenkin.

Irkutskin asemalla jatimme jaahyvaiset Johannalle, ja toivotimme onnea kielikurssille. Paikallinen Raikkonen kumitassuineen alle, ja vauhdilla puhelimella saatujen ohjeiden mukaisesti hostellille (joka olikin kylla ihan aseman vieressa..). Liikenne hammensi alussa hieman, kun osa autoista on oikeanpuoleiseen liikenteeseen suunniteltuja, vaikkakin ihan meikalaisittain ajelevat. Hostellilla aamutuimaan avulias ja todella mukava Yulia taikoo yllattain aamupalaa. Junalippuja ei ole nakynyt eika kuulunut, mika aloittaakin paivan kivasti pienella jannityksella. Setvimme sen mita siihen aikaa pystyy.. Saa nahda.

Turha kuitenkin jaada tuleen makaamaan, joten eikun Baikalin rantoja ihmettelemaan. Ehtii sita suihkuun myohemminkin. Geertin ideaa ja seuraa mukaillen paatamme ottaa ekan suunnan laivalla, mika melkein kaatuikin idean hienouteen. Lippujen saaminen meni lievasti sanottuna viime metreille, kun jo koysia irrottaessa paasimme vasta kanssamatkustajien lippuja hyvaksikayttaen kyytiin. Hutera kantosiipi meinasi matkalla kaatua vain kerran, missa kohtaa kavi vahan mielessa, etta olisiko se bussi sittenkin..

Listvjanka sijaitsee Angara-joen suulla, sopivasti kuitenkin Baikalilla. Kehitys kehittyessaan on tuonut kaikenlaisia hotellihokotyksia tannekin, varikkaiden ikkunaluukkutalojen sekaan. Savustettua omulia (sikalainen lohensukuinen kala) on heti tilaisuuden tullen metsastettava. Ja torilta loytyi, plovin ja leivan kera. Mikas sita oli rantamajassa nautiessa muiden retkeilemaan lahteneiden paikallisten kanssa, jarvelle tuijotellen. Hyvaa ja halbaa, 50 rub/kala. Baikalissa piti tietysti myos huilutella sormia ja varpaita, vaikkakin uiminen jai muille lamminverisille. Vastarannan huippuja ei valitettavasti nakynyt hieman utuisella saalla.

Suut taynna omulia saamme kuulla hostellilta, etta junaliput ovatkin yllattain ilmaantuneet tyhjasta hotellille! Jee! Vaikkakin viela viimeiein patka puuttu (UB-Peking), mutta ainakaan Irkutskiin ei talla kertaa tarvitse jaada. Vaikka ei tama niin paska kaupunki ole, mita Tampereen pojat ovat kovasti mainostaneet. Jopa paikallinen Rymiskin loytyi illanmittaan. Mutta ei hataa, ybervasyneinakaan emme parin tuopin jalkeen innostuneet rymistelemaan tavalliseen tapaamme.

Listvjankasta bussilla takaisin Irkutskiin. Matkalla pikaiset unet. Hostellissa ensimmainen suihku sitten Moskovan teki kummia nuutuneille matkaajille. Hostelli-isanta suositteli mukavaa ruokapaikkaa ja olutkuppilaa, joista jalkimmainen siis paikallinen Rymis.

Moskovan jalkeen Irkutsk nayttaa kovin erilaiselta. Taalla on paljon vanhoja puu- ja kivitaloja - siis ennen enuvostoaikaa rakennettuja. Vaki nayttaa enemmin perusvenalaismielikuvia vastaavilta kuin suurkaupungeissa. Itamaista variakin alkaa massassa jo olemaan huomattavia maaria. Pariin otteeseen olemme taas todenneet, miksi tassa maassa ei edelleenkaan tunneta tyottomyytta: Rymiksen 2 nelion eteisessa seistatokotti 4 hloa toissa (ovimies, hovi, kaksi kanta-asukkaiden nimikkotuoppinarikkaa vartioivaa hloa) ja ratikoissa on 2-3 tyontekijaa per vaunu (kuljettaja, lipunmyyja ja lipuntarkastaja). Ihmiset on kuitenkin tosi ystavallisia myos kielipuolille turisteille. Mm. ratikan lipuntarkastajatati luki innoissaan karttaamme ja esitteli hyvia maisemakuvauskohteita reitilta.

Junamatkailu ja venalaiset ovat herattaneet monelaisia ajatuksia, jotka olisi kiva jakaa tanne, mutta nyt hostellin peti taitaa vieda voiton. Ehka huomenna vahan filosofointia. Nyt testaamaan, kuinka stabiilissa ja hiljaisessa ymparistossa nukuttaa. Junailun jalkimainigit ovat viela tanaan heiluttaneet korvien valissa.

Vaikka tamakin teksti tulee Heidin allekirjoituksella, niin en anna koko kunniaa hanelle. Postaukset on yhteista kasialaa.

Junaelämää

3. junapäivän (perjantai)aamuherätys taas Moskovan aikaan ajoissa
seiskalta, mutta todellista aikaa yli 11. Aamupala = lounas:
Kaurapuuroa ja ensimmäisen aseman (Krasnoyarsk) hapankaalipiirakoita.

Päivän tiukka ohjelma koostuu päikkäreistä ja yleisestä hengailusta.
Isommalla asemalla kimppa-aterian ainesten ostelua aseman mummoilta
(Ilanskaya). Nautimme oikein juhla-aterian Geertin ja Johannan kanssa:
lihapullia, pelmeenejä, kaalikääryleitä, suolakurkkuja, tomaatteja,
makkaraa..... Vodkaa ja bisseä tietty. Mansikoita ja shampanskojea
Mozartin kuulilla höystettynä jälkkäriksi.

Taigalla oli paljon S-mutkia, joten joksikin aikaa riitti hupia junan
loppupään havittelusta valokuvaan ilman ohi vilistäviä tolppia.
Useita lyhyitä 2min pysähdyksiä tällä legillä. Musta Lada ohitti
meidän junan viereisellä tiellä, joten mitä meidän vauhdista pitäisi
siis päätellä..

Sen pari tuntia pystyy tuijottamaan hyvin ikkunasta pihalle.
Kommentoiden verkkaisesti puita, autoja, junaa, taloja.. Ei tuota
tuskaa. Kirjoja luettu tähän mennessä 0 sivua. Liekö jutut alkoivat
loppua kesken, kun yllättäin ensimmäinen seurapeli otettiin käyttöön
(yatsy) illan hämärtäessä Johannan ja Geertin kera.

Meidän täti avaa sänkynsä lokaaliin aikaan illalla, meidän Moskovan
ajassa elävien mukaan kovin ajoissa. Siirrymme jatkamaan matsia
Johannan kupeeseen.

Unille kasilta illalla Moskovan aikaan, mikä onkin lokaalia aikaa
näppärästi +5 tuntia. Ja herätys Irkutskissa pian sen jälkeen.

Siperian lakeus

Torstain aamuherätys Moskovan aikaa kasilta (+2h lokaalia aikaa)
Ishimissä sopivasti aseman kohdalla. Taas aikaisempia paremmin nukuttu
yö, joten kiikkumiseen ja kolinaan alkaa tottua selvästi. Yöllä oli
edellistä viileämpää, sillä 3/4 hytistä otti jopa viltit käyttöön yksi
kerrallaan muiden esimerkkiä seuraten.

Saman vaunun tanskalaiset Karen ja Niklas joutuivat Jekaterinburgista
mukaan hypätessään valitettavasti Andrein hyttikavereiksi, ja yöllä
vaunuemäntä tuli kuulemma kovistelemaan Andrein lippuja ja passeja,
liekö jo työntekijöiltäkin mennyt hermo känniördäilyyn. Siinä
hässäkässä oli mennyt kuulemma kotva yöllä, vaikka nukkumaan mennessä
Kati tulkkina yritti kovistella Andreita olemaan iisisti... Ja tänään
herra olikin aika hiljasta poikaa ainakin aamulla, kunnes pääsi taas
uusiin nousuihin. Afganistanin sota tainut vaatia uhrinsa siinä
miehessä.

Alamme epäillä, että Baikalilla on todella kylmä. Ainakin jos tämän
päivän villasukka/turkishattu/shaalimyyjien määrästä jotain voisi
päätellä.

Lounas: epämääräinen kala (vaikkakin maistuva) Omskin asemalaiturilta
ja lihapiirakoita Geertin leivällä vahvistettuna. Vatsat ei ole
reagoineet mammojen piirakoihin eikä tuohon kalaankaan (vielä).
Suklaata ja keksejä bissen ja vodkan kera, ja tädin katsoessa töllöstä
leffoja meidän kupee täyttyy taas muista vaunun eurooppalaisista.
Maisema on ollut koko päivän tasaista Siperian lakeutta. Sonjasta ja
lumesta ei havaintoja.

Illalla jätimme jäähyväiset Andreille Novosibirkissä. Ennen pysähdystä
nautimme ravintolavaunussa jäähyväisaterian/bisset tanskalaisten
kunniaksi Tällä välin Andrei oli sammunut Niklaksen petiin ja
vaunuemäntä teki oikeasti töitä jopa avokämmenin saadakseen äijän
hereille ja pois junasta määräasemalla. Ilta jatkui hyttipileillä
meidän kupeessa 3/4 populaatiostamme turistessa mukit kourassa ja
tätin käännellessä kylkeä punkassaan. Vielä nukkumaan käydessämme
ehdimme pyörähtämään pyjamat päällä Taigan asemalaiturilla
ihmettelemmässä Siperian pimeyttä. Nukkumaanmenoaika taisi olla 23:00
Moskovan aikaa ja 03:00 paikallista aikaa. Jokseenkin hämmentävää tämä
aikamatkailu. Ja yöllä tuli taas yksi tunti lisää Moskovan aikaan
(=junan aikatauluun).

Ensimmäinen kokonainen junapäivä

Ensimmäinen kokonainen junapäivä menikin rattoisasti kupeessa notkuen
bisse kädessä (+makoisat päiväunet). Pysähdykset: Kirov, Balyezino,
Perm ja Jekaterinburg. Asemalla aina tilaisuuden tullen ulos junasta,
ja joko kylmää olutta tai mummojen hedelmiä/marjoja tai lämpimiä
piiraita ostamaan. Jollain asemalla epäilyttävän näköinen setä olisi
kai kassistaan sitä vodkaakin myynyt, mutta liekö olisi näkö lähtenyt
hänen myrkyillään. Moskovan ostoksia on vielä jäljellä, joten
pitäydytään niissä. Vielä.

Meidän kupeen hollantilainen Geert on oikein hyvää matkaseuraa. Kuten
myös naapurikupeen itävaltalainen tyttö Johanna, joka on matkalla
Irkutskiin kielikurssille. Geert oli jo aiemmin tutustunut
Jekaterinburgista kotoisin olevaan Olgaan, joka tuntui olevan kovin
innoissaan päästessään hengailemaan meidän kanssa. Juoksimme porukalla
asemalla junan toiseen päähän häntä saattamaan, kun ravintolavaunun
sulkeuduttua tylysti maksavien asiakkaiden nenän edestä emme päässeet
siitä läpi saattamaan Olgaa hänen alemman luokan vaunuunsa. Nyt on
Jekaterinburgiinkin yhteystiedot paikallisoppaalle.

Onneksi hyttimme miesvahvistus on sen verran kookas (pitkä), että
pystyy blokkaamaan saman vaunun ihanan, kaljamahaisen venäläisfrenkun,
Andrein, joka kertoo kovin mielellään ja vuolaasti humalaisia
jorinoita venäjäksi siitä, miten hän on matkalla Novosibirskiin
huoriin. Ja tietysti Suomesta kuullessaan muistaa mainita jääkiekon ja
ylistää Neuvostoaikaista punakonetta. Tältä paikallisoppaalta emme
halua yhteystietoja, vaikka suunnittelimme jo jäähyväisjuhlia, jos
äijä oikeasti Novosibirskissä suostuu junasta tipahtamaan.

Lenin-setä tosiaankin asuu Venäjällä. Laulua hyräillen marssittiin
jonossa muumion/nuken/muovikoristeen ohi. Muurin viereen lätkityistä
haudoista bongattiin mm Juri Gagarin ja Otto Ville Kuusinen.

Turistieloa jatkoimme metroasemakierroksella, jonka päätteksi
ajauduimme patsaspuiston (sosialistisen ajan patsaiden hautausmaa)
kautta Gorkin puistoon. Elektropopin seasta löytyi vähän säälittävä
avaruussukkula Buran, joka eilisen puiston tavoin on selkeästi
kärsinyt inflaation kapitalismin vuoksi. Onneksi rauhallisempaa
chillout-menoa löytyi uzpekistanilaisesta ravintolasta/teltasta, jonne
sisäänpääsyssä avitti moskovalainen Alex. Hän osottautui loistavan
kielitaitonsa lisäksi niin ystävälliseksi, että ruokien ja vesipiipun
tilaamisen lisäksi liittyi seuraan ja olisi toiminut oppaana
pidempäänkin. Harmittavasti aikaa junan lähtöön ei ollut paljoa, joten
ajelimme Alexin pikkumaasturilla pari tuntia ympäri kaupunkia. Hän
puhui meidät sisään Moskovan yliopistoon, joka on käytännössä yksi
Stalinin "seven sisters" -rakennuksista aina asuntolan käytäviä
myöten. Tetsailtiin joen varrella, ajettiin autolla punaisella torilla
ja käytiin vielä tutustumassa Lambourgini/Bentley -liikkeen tarjontaan
muiden yhtä varakkaisen kanssa. Heidi oli aika fiilareissa, kun
meinasi kävellä päin kääntyvää Maybachia! Sellasiin ei kyllä Suomessa
törmää. Nyt on opas seuraavalle Moskovan matkalle tiedossa, kun Alex
harmitteli nopeaa lähtöä. Epäilijöille huomio, hän oli n. 25 ja
naimisissa. :)

Eväsostosten jälkeen oli aika heittää rinkat selkään ja siirtyä
asemalle. Pienen haeskelun jälkeen löytyi aikataulutaulu, jossa seisoi
Vladivostokiin lähtevän juna nro 2 tiedot. Vielä viimeiset
evästäydennykset assalta ja sitten junaan. Samaan kupeeseen kanssamme
tuli venäläinen täti, joka tullessaan oli kovin kiukkuinen. Ehkä
oletti saavansa privakupeen, mutta toisin kävi. Toistaiseksi
keskustelu ei ole ollut kovin vuolasta. Hän on matkalla Ulan Udeen eli
pidemmälle kuin me. Koko muu vaunukin tuntui olevan paikallisväestöä.

Iltaoluet kävimme nauttimassa junan tyylikkäässä pectopahissa, jossa
superystävällinen kultahampainen mamma markkinoi innokkaasti
palvelujaan ennen kuin sulki ravintolan ja heitti meidät vikoina
asiakkaina pois. Unet oli korvatulpista ja silmälapuista huolimatta
kovin pätkittäiset. Vaikka meno tuntuukin selvästi Tolstoita
tasaisemmalta. Aamulla näennäisesti muka huonosti nukutusta yöstä
huolimatta kuitenkin meidän molempien yllätykseksi kupeestamme heräsi
myös hollantilaiskundi (ikä ja siviilisääty selvittämättä), joka oli
noussut junaan Vladimirista. Yöllä ylitimme Volgan (ei havaintoja).

Kupeesta löytyy yllättäin viihdykkeenä myös TV, josta voi katsella
juna-aiheista saippuaa. Mielummin sitä, kun kuunnella naapurikupeen
isomahaisen, kännisen venäläissedän jorinoita. Hän kun ei sitten
millään ymmärrä, että kaikki ei puhu venäjää ja että naisia ei kannata
klähmiä heti ensitapaamisella. Ja että me ei haluta häntä vierailulle.
Katilta kielletty kielitaidon treenaaminen kyseisen henkilön kanssa.
Kultahampainen vaunumyyjä tuleekin sopivasti kylmien oluiden kanssa,
joten.. Na zdarovje!

Lähto - Rossija #002

Mockba - day 1

Ensimmäinen huonosti nukuttu yö junassa on nyt koettu. Yön pimeinä
tunteina kupeen nitinää ja natinaa kuunnellessa ja käsittämätöntä
tärinää ja vatkausta luissa ja ytimissä kapeassa yläsängyssä
tunnustellessa kävi mielessä, kuinka pitkä tästä reissusta voi
tullakaan. Seuraavana junayönä otetaan käyttöön korvatulpat ja
silmälaput. Lisäksi isompi väsy ja suunnaton sopeutumiskykymme
helpottanee unen tuloa. Positiivista kuitenkin oli kuorsaamattomat
hyttikaverit (venäläisrouvat ostoksineen - mm. painepesuri kotiin
viemisinä).

Aamulla heräilimme Moskovan aamuun. Metrolla hotellille ja
saman tien kohti nähtävyyksiä: punainen tori, GUM, Kremlin tähdet ja
kupolit muurin ulkopuolelta, palloilua ympäriinsä. Alkuillasta
suuntima otettiin Yleisvenäläiseen näyttelykeskukseen (ent.
Kansantalouden saavutusten näyttely), jossa fillaroimme ympäriinsä
supersööteillä (pinkki&vihreä) kulkupeleillä. Alueen sekalainen
arkkitehtuuri ja estoton ylpeys kaiken maailman saavutuksista teki
vaikutuksen - kunnes
Näyttelypaviljonkeihin sisään intoa piukassa rynnistäessämme meille
paljastui kapitalismin riemuvoitto tälläkin alueella: kaikki
saavutukset sputnikista lähtien ovat saaneet väistyä sekalaisten
krääsäkauppiaiden tieltä. Plaah! Tuskaa lisäsi täysillä raikava
europop. Kylmä olut sentään lohdutti pettymystämme.

Yleishavaintoina Moskovasta miesten mauttomat takatukat jaksavat hämmästyttää. Sen
sijaan Heidin varpikkaat ovat herättäneet suunnattomasti positiivista
(?) huomiota. Kuvamateriaalia tästä myöhemmin. Sää suosi meitä
ennusteista huolimatta: rankkasadetta ei tullut. Pari pientä
sadekuuroa plus illan pikainen ukkoskuuro eivät menoa haitanneet.
Tänään päivitykset mobiilisti, katsotaan jos huomenna pääsisimme
koneelle. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Spakoinai notsi!

Mockba

Koska Lenin-setä piti tänään vapaapäivän, saimme kuvaan vaan nimen.
Vale-Lenineitä ei hyväksytty sirppilipuista huolimatta.

Viipuri

..näyttää junastakin katsottuna tutulta. Tori, linna ja pyöreä torni +
Drusba hotelli nähty. Näyttää samalta, kun joskus Luumu(i)lla.

Se siitä privaatista

Ei tämä alkukaan ihan niin luksusta ollut. Vainikkalassa seistään
(pirun ravintolavaunu suljettiin rajamuodollisuuksien vuoksi! Juuri
kun päästiin juttuun oluen äärellä jonkun suomalaisen duunarin
kanssa.), ja eikö täältä hyttiin ponkaissut kylläkin erittäin hyvin
englantia puhuva nainen äiteineen. Ja ostoksineen. Painepesurit
näyttää olevan kuuminta hottia idässä.

Avecra rules!

Kyllä tämä suomalaisten junien pöperöt voittaa. Puhumattakaan
shampanskojesta, joka kylläkin ilmaantui pöytään makeana. Iso kiitos
Niinalle perävaloista! Blogin päivitystiheys on tänään varmaan
huipussaan, vastaavaa aktiivisuuttaa lienee turha odottaa tästä
eteenpäin.

Ensimmäisistä rajamuodollisuuksistakin selvitty kunnialla. Söpö
suomalaispoika jopa nauroi meidän huonoille jutuille. Ja teki samalla
muistiinpanoja pieneen mustaan kirjaan. Mitähän tietoa välitti
seuraaville?

Perävalot 19.07.2009 klo 17:52:15

Ensimmäiset junafiilikset

Kati aloitti junailun Huopalahden asemalta, mutta minä jouduin
tyytymään ratiovaunualoitukseen. Kiskoilla nekin liikkuu, joten
lasketaan varmaan mukaan. Sinivalkoinen Moskovan juna saapui raiteelle
8, ja tiukanoloinen vaunuemäntä oli ovella vartomassa suikka päässä.
Ensitöikseen "varasti" passit. Reissu tuntuu alkavan kevyellä
laskeutumisella, sillä meillä onkin privaattihytti. Oikein
oleskelutilat ja kaikki, kun yläpedit vain pedattu. Ehkä parempi
totutella näin junassa nukkumiseen. Mutta siirtymä Venäjälle on jo
tehty, sillä kielimaailma vaihtui samantien. Kohta testaamaan
viereisen ravintolavaunun tarjonta, josko kuuluisia blinejä löytyisi
listalta. Ja ehkä lasi(pullo) kuohuvaa.

Valkoisia nenäliinoja huiskuttavia saattojoukkoja ei näkynyt. Yksi
todella läheltäpititilanne raportoitu (puhelimitse). Valokuva
kuuluisista perävaloista toimitettaneen myöhemmin blogiin.

--
Lähetetty matkaviestimestäni

Lähtö

Lähtöpäivän tunnelmia

Lähtöpäivän aamuherätys oli Rantasalmella Lomakeskus Järvisydämessä,
keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Iso kiitos Päiville ja Ilkalle
loistavista häistä, ja edelleen onnittelut hääparille. Tunnelma ei
olisi voinut olla lämpimämpi, ja siksi ärsyttikin suunnattomasti, kun
piti hyvin pitkin hampain jättää monikansalliset saunajatkot väliin
aikaisen herätyksen vuoksi.

Nyt ajellaankin VIELÄ täysin aikataulussa kohti Helsinkiä (vauhdikas
sähköpostibloggauksen testikuva jostain Juvan kohdilta otettu,
tietysti liikkuvasta Alfasta). Kotona olisi tarkoitus panikoida vielä
kotva matkatavaroiden kanssa, tyyliin saako jo pakatusta rinkasta
jotain turhaa jätettyä pois. Iso kiitos muuten Terhille ja Antille (ja
tietysti Severille) lauantaina panimoravintola Huvilan terassilla
saaduista viime hetken vinkeistä. Moskovasta vodkan lisäksi
ehdottomasti mukaan myös shampanskojea. Vinkkien perusteeella minä
jätän varmasti myös pari kirjaa pois rinkasta. Junassa kun kuulemma on
sen verta tekemistä, että montaa kirjaa ei kaipaile. Pakko kiittää
myös Ollia samalla loistavista ohjeista ja vihjeistä, niitäkin on
tavattu tarkkaan: junan luppoajan voi käyttää vaikka tuijottamalla
pari tuntia ikkunasta pihalle. Kunhan on asemalla muistanut käydä
pesemässä ikkunan katselukuntoon.

Juna lähtee tänään 17:52 Helsingin rautatieasemalta, laituri vielä
määrittelemätön. Kaikki kynnellekykenevät laiturille valkoisia
nenäliinoja heiluttekemaan (Niina: omat nenäliinat mukaan).

Kolme yötä lähtöön on...

Ja viimeinen yö kotona ennen starttia. Tässä välissä ohjelmassa on vielä Kaakkois-Suomessa pyörähdys häiden merkeissä. Sunnuntaina käydään pikaisesti vaihtamassa varustus ja sitten se on menoa.

Tänään buukattiin viimeinenkin majapaikka - hostelli Ulan Batorista. Paikka repii huikeaa $8 hintaa per naama kahden hengen huoneesta. Väittävät vielä hinnan sisältävän aamupalankin. Aikaisemmin tällä viikolla varattiin myös Pekingin majoitukset. Alkuun asustelemme kolme yötä hostellissa, joka sijaitsee hutong-alueella. Perinteistä kiinalaisasujaimistoa on siis selvinnyt olympialaishuumastakin. Juna- ja hostellielämän jälkeen viimeiset kolme yötä hemmottelemme itseämme Hiltonissa.

Rinkkojen pakkaaminen on tällä hetkellä vauhdissa. Mukaan lähtevä tavarapaljous on mielenkiintoinen valikoima sitä sun tätä: vaatteita, kirjoja, astioita, kosmetiikkaa, lääkkeitä, pelejä, lippuja, lappuja, valuuttaa, jopa ruokaa - ja tietysti ikkunanpesuvälineet. ;) Ja älkää huolestuko, Moskovasta varustusta täydennetään vodkapulloin.

Lisää junalippuja

Heidin puhelu Mongoliaan sai lippukauppiaan aktivoitumaan ja pian puhelun jälkeen saimme sähköpostitse lippujen maksuohjeet. Visa vingahti saman tien ja jäimme odottamaan, saammeko minkäänlaista vahvistusta lippuostolle sekä maksamamme liput aikanamme käsiimme. Toimitusosoitteeksi on sovittu irkutsklainen hostelli. Tänään sain suureksi yllätyksekseni Mongoliasta sähköpostin: Liput välille Ulan Bator - Peking on kunnossa. Venäläinen partneri hoitaa väliä Irkutsk - Ulan Bator. Näyttää uhkaavasti siltä, että liput koko matkaksi on nyt olemassa. Vähän jännittää, milloin, missä ja miten me kohtaamme näiden loppupään lippujen kanssa.

To do -listalla on vielä parin majapaikan varaaminen. Sen jälkeen voikin keskittyä rinkan pakkaamiseen ja matkakuumeiluun.

Askel lähemmäksi?

Hermo alkaa mennä Mongolian hiljaisuuteen junalippujen suhteen. Varsinkin kun jo reissulla olleet kommentoivat junien olevan aika täynnä tähän aikaa vuodesta. Eikun luuri kauniiseen käteen ja soitto sikäläiseen toimistoon. Pitkällisten yritysten jälkeen saan jonkun langan päähän, ja epämääräisten selitysten jälkeen sen suuntaisen vastauksen, että liput olisivat jo varauksessa. Jäämme odottamaan TAAS lisätietoja sähköpostitse.

Tähän mennessä tapahtunut

Otetaanpa alkuun tiivistelmä toistaiseksi tapahtuneesta. Heidin kanssa pitelimme Pääsiäisenä räntäsadetta Tahkolla, kun juttu kääntyi kesään, lomaan ja reissuideoihin. Ilmoille nousi ajatus junamatkailusta Venäjän ja Mongolian halki Pekingiin. Hommasta innostuttiin niin, että saman tien kävimme googlaamaan reittiä, aikatauluja, matkakertomuksia ja muuta aiheeseen liittyvää. Heidi oli suunnitellut reissua jo aikaisemminkin, mutta kohde vaihtui sillä kertaa muuksi. Kati on kuunnellut työkaverinsa Antin matkakertomusta (http://terhanttikiinaan.blogspot.com/) parin vuoden takaa.

Kevättalvella pian idean synnyttyä päätettiin aikataulu: reissuun lähdetään heti yhdet kesähäät juhlittuamme. Välipysähdykset tehdään Venäjän puolella Moskovassa ja Irkutskissa, Mongoliassa viivytään hetki pidempään ja perillä Pekingissäkin mielellään ollaan vajaa viikko. Näin reissun pituudeksi muodostui kolme viikkoa. Samalla Madonnan keikka voitiin pyyhkiä yli kalentereista ja laittaa liput myyntiin.

Ensitöiksemme varasimme paluulennon Peking-Helsinki. Kokonaisedulliseksi vaihtoehdoksi osoittautui luotettavalta kuulostava venäläinen lentoyhtiö Rossija, jolloin välilasku tehdään Pietarissa. Kun paluu oli buukattu, alkoi muut matkajärjestelyt. Venäjän viisumi ja junaliput Helsinki-Moskova ja Moskova-Irkutsk hommattiin helsinkiläisen Rentline-matkatoimiston kautta, tosin paikkaliput Moskovan junaan suoraan VR:ltä. Mongolian kunniakonsulaatti löytyy Kirkkonummelta. Sinne asioimme postitse ja viisumit tuli viikossa. Heidi hoiti Kiinan viisumikuviot Kulosaaressa sijaitsevan konsulaatin kautta. Vajaassa viikossa tuli myös kyseinen lipare passeihimme.

Junaliput Irkutskista Ulan Batoriin ja Ulan Batorista Pekingiin saa periaatteessa näppärästi netin kautta. Meidän kommunikointi lippuja välittävän matkatoimiston kanssa vaan jostain syystä tökkii pahemman kerran. Toistaiseksi olemme saaneet tiedon juna-aikatauluista, lippujen hinnoista ja laittaneet tilauspyynnön Mongoliaan, mutta vastausta ei nyt taas ole kuulunut... Irkutskista Ulan Batoriin kulkee juna päivittäin eli sillä välillä tuskin on niinkään suurta hätää, mutta suoria junia Ulan Batorista Pekingiin kulkee vain kahdesti viikossa. Yhdellä tai useammalla junan vaihdollakin tuon välin saa taitettua - niitäkään junia ei kuitenkaan ihan päivittäin liiku. Katsotaan mihin reitti-, aikataulu- ja kulkuvälinevaihtoehtoon me lopulta päädytäänkään...

Aikataulutettu matkasuunnitelma on toistaiseksi seuraava:

su 19.7. lähtö Helsingistä Moskovaan Tolstoilla

ma 20.7. aamulla Moskovassa. Yövytään keskustassa hotellissa.

ti 21.7. illalla starttaa Vladivostokiin matkalla olevan juna nro 2 'Rossija' Moskovasta. Me matkaamme vain Irkutskiin asti. Matka-aika 3,5 vuorokautta.

la 25.7. aamulla juna saapuu Irkutskiin. Irkutskissa hostellimajoituksessa yksi (?) yö.

su 26.7. illalla matka kenties jatkuu Irkutskista Ulan Batoriin. Lippuja ei ole vielä olemassa...

ti 28.7. aamulla saapuminen Ulan Batoriin.

la 1.8. aamulla matka jatkuu (ehkä) suoralla junalla Ulan Batorista Pekingiin.

su 2.8. iltapäivällä perillä Pekingissä

la 8.8. illalla lento Peking-Pietari-Helsinki

su 9.8. takaisin kotona Helsingissä

Junassa matkaamme kakkosluokassa eli neljän hengen hyteissä. Näissä junissa ei tunneta käsitteitä nais- ja miespaikat eli hyttiseura voi olla ihan mitä vaan.

Tarkoituksena on päivittää tunnelmia ja tietoa matkan edistymisestä - mahdollisesti kuviakin - mahdollisuuksien ja innon mukaan tänne.