Tällä foorumilla tulossa vielä kuvia ja plus/minuslistaa matkasta,
kuhan tästä joskus selvitään.
Palvelu terminali 2:ssa ainakin on todella syvältä. Onpa toisaalta
kiinalaisten massaturismi jätetty kertaheitolla taakse.
Pulleista rinkoista huolimatta aamu aloitetaan jälleen shoppailulla,
kohteena tällä kertaaa Dirt market. Nimi taas hämää. Toinen nimi on
antiikkimarkkinat, mutta siellä myydään paljon muutakin: taidetta,
koruja, silkkiä... Markkinoilla täydennetään jälleen Katin sisustusta
plus kaikenlaista muuta. Kuvassa taustalla näkyviä patsaita Heidi
himoitsi parvekkeelle, mutta epäili krantun vuokraemännän vetävän
herneet tonnin norsupatsaasta.
Päivä on jälleen sadekuuroinen, ja to do listalla on vielä monta
juttua. Pyöräily päätetään sateiden vuoksi skipata ja keskittyä
kauneudenhoitoon. Ensin kynnet kuntoon isolla rahalla: noin 12 eurolla
molemmat saa kimallusta ja kuvioita kynsiin nopean manikyyrin lisäksi.
Kynsiä kuivatellaan vielä nautiskelemalla teetä teehuoneessa, ja tämän
jälkeen on vielä aikaa jalkahierontaan. Rentouttava loppu lomalle
ennen kentälle lähtöä.
Viime hetkellä ennen taksiin hyppäämistä lentotietoja tarkistaessamme
Heidi huomaa pienen, mutta olennaisen yksityiskohdan: sallittu
matkatavaramäärä on 25 kg per hlö. Turhaa panikoitiin 20 kg rajan
kanssa, joka hotellihuoneen henkilövaa'alla punnittuna ylitttyi
molemmilla rinkoilla niukasti. Nyt kentälle, Rossijan siiville ja
aamuyöstä 8 tunniksi käkkimään Pietarin kentälle odottamaan
sinivalkoisia (?) siipiä kotiin.
Tässäkö tämä nyt oli?! Nyyh..
Nonnalle tiedoksi, että ääntä riittävästi korottamalla
pukeutumishuoneesta voi juuri ja juuri saada viestinsä välitettyä
businessaluelle, ellei iPod huuda liian lujalla. Pitäisi soitella
(taas) huonepalveluun, ja ottaa selvää mihin kylpyammeen television
kaukosäädin on jemmattu. Aamupala on kanssa ihan riittävä, menisi sama
setti noin lounaaksi ja päivälliseksi aamiaisen lisäksi.
Torstaipäivä oli hieman sateinen, mutta siitä huolimatta piti jatkaa
sightseeing-ohjelmaa. Vuorossa siis kesäpalatsi, noin 35000
kiinalaisen turistin kanssa (kuten kuvasta näkyy). Aika ahdistavaa,
mutta sen verta hieno paikka, että oli sen vaivan arvoinen täysin.
Vielä kun sade loppui menomatkalla, niin sai taas toteuttaa turismia
koko rahalla taksimatkan kovista "tää kävellään tunnissa läpi"
-uhoamisten jälkeen. Bussiseikkailu palatsialueelta pois sopivasti
suojasi sateelta, sitten shopping-kierros parissa kauppakeskuksessa.
Illallista katukeittiöstä ja ostoskasseinemme hotellille. Sovittamatta
ostetut vaatteet mahtuu jopa päälle eikä tuota suuria pettymyksiä.
Perjantaiaamupäivän suunnitelmana oli vuokrata fillarit ja ajella
ympäri hutongeja. Kävellessämme vuokraamolle sade yllätti meidät, ja
ohjelmassa oli valitettava ohjelman muutos. Taksi alle ja suunta
kohti silk marketia. Nimestään huolimatta paikka on varsinainen kaiken
tavaran ostoskeskuskompleksi, ja pelisääntöihin kuuluu armoton "give
me your best price" -tinkiminen. Harjoittelimme tinkimistä jo
torstaina kriittisen kiinalaispappayleisön edessä keskellä tyhjää
toria. Ei selvinnyt, olivatko paapat meidän vai myyjän puolella,
mutta kaikki tuntui viihtyvän ja me tehtiin mielestämme hyvät kaupat.
Silk marketilta mukaan tarttui vaatetta, tuliaisia, teetä jne - ja
aikaa kului pitkälle iltapäivään. Heidi sai välioluella yhden
pakkomielteen kätevästi pois things to see -listalta, kun CCTV:n uusi
rakennus (joka ehti palaa jo ennen avajaisiaan joku kuukausi sitten)
mystisine muotoineen näkyi näppärästi tuopin pohjan läpi.
Taas matkatassamme takaisin hotellille alkoi sataa, joten ei pyöräilyä
vieläkään. Hotellin vieressä iltaruokatorilla täytämme vatsat suht
länsimaisilla raaka-aineilla (hyväuskoiset?). Tarjolla olisi kaikkea
lampaan peniksistä skorpiooneihin ja meritähtiin. Ja sen jälkeen onkin
äärimmäisen fiksua mennä suoraan kiinalaiseen kokovartalohierontaan,
jossa painellaan kivasti vatsaa. Hieronnan aikana Katille oli tullut 2
soittoa, mikä hetken sai Heidissä aikaan epäilyjä siitä, että
Pekingissä on tapahtunut jotain pahaa, mistä meitä taas ei oltu
informoitu (kuten UB:n tulvat, joista emme tienneet mitään). Asia oli
kuitenkin huomattavasti tärkeämpi, sillä Katin veli halusi
viinipäissään mökiltä informoida, että on ystävällisesti kirjoittanut
pikkusiskonsa puolesta jollekin Maajussille morsian -kandidaatille.
Tarkemmat tunnistetiedot jäi kertomatta. Kellään havaintoja, mitä
siellä olisi tyrkyllä?!? Jotain Heidillekin sopivaa?
Heidin varpikkaat (kuvassa) saavat entistä enemmän huomiota osakseen.
Jopa tinkaavat kauppiaatkin nostelevat kesken kauppojen peukkuja
hämillään. Alkaa jo rehellisesti kyllästyttää:
jooonhannevähänoudotmuttamukavatkylläjaolokunpelkätsukatjalassajoo...
Pasin kommenttiin vastakommentti, että älä poika huutele sieltä. Kyllä
me tiedostetaan ylipainomme - joka ei ole viime viikkoina ainakaan
vähentynyt. Katsotaan, miten pietarilaislentoyhtiö suhatutuu meihin
(ja matkatavaroihimme). Pitääkö edes kysyä, vietkö terkkuja? Tietty,
ja paljon!
Viimeistä iltaa viedään, toktoi sille!
Leo hostellilla käytiin vielä morjestamassa suomalaisia matkalaisia,
jotka olivat onnistuneesti päivällä vastahuijanneet teehuijareita. Jos
kadulla joku tulee frenkkuilemaan ja kutsuu teelle tai drinkille, niin
todnäk tulee huijatuksi ja saa eteensä satojen eurojen laskun. Pojat
etsiytyivät ehdoin tahdoin moisten huijareiden luo ja laskun tultua
esittivät niin tyhmää, että vajaan sadan euron sijaan maksoivat vain
alle euron. Houkuttelisi osallistua teeseremoniaan samalla metodilla,
mutta ei ehkä viitsi lähteä koittamaan onneaan. Ei välttämättä pääty
meiltä yhtä hyvin.
Aikainen aamuherätys vähillä unilla kannatti keskiviikkona, kun
singahdettiin bussilla Temple of heaven -puistoon. Siellä oli täysi
tohina päällä! Sauvakävelijöitä (exelin sauvoilla tietty), taijin
harrastajia, kuorolaulantaa, kaikenmaailman pallopelejä,
vesikallikrafiaa, musisointia jne.. Ja kauhea määrä turistiryhmiä
odottelemassa pääsyä itse temppeleihin.
Seikkailtiin paikalle bussilla, ja sehän se vasta halpaa olikin.
Metrolla pääsee 2 rahalla (n. 2 senttiä), mutta bussilla vielä puolet
halvemmalla. Hostellista porvarilliseen elämään siirryttiin
asiaankuuluvasti taksilla, mikä noiden taksojen jälkeen tuntui
tolkuttoman kalliilta maksaessaan jopa 19 juania. Peräti 1,90 euroa,
ryöstöä suorastaan.
Jätimme pyykkien keräilyn jälkeen haikeat jäähyväiset Emperor
guesthouselle ja alati muuttuvalle kotikadulle. Olisi ollut jännä
nähdä, miltä katu näyttää vielä parin päivän tai vaikka viikon päästä,
kun joka aamu on montut olleet eri paikoissa.
Alle 10 euroa yö -hostelleista siirryttiin sitten sinne aivan toiseen
päähän: maataan paraikaa Hilton Beijing Wangfuijingissa. Huoneessa,
joka on molempien kämppiä suurempi, ...kele! Ja sängyt on niin
leveitä, että suunnittelimme jopa nukkuvamme yhdessä sängyssä isomman
kulttuurishokin välttämiseksi. Varustukseen kuuluu mm. iPodin telakka
JBL:n kajareilla, erillinen pukeutumistila jne. Pikkaisen aikaisempaa
tasoa prameampaa.
Hotellin lähiympäristöön tutustuminenkin osoitti maailman muuttuneen
täysin. Kiiltävää ja kovin länsimaista. Kuitenkaan ei lähdetty (vielä)
room serviceen, vaan lähikaupasta take away -shoppaukset kera
pullollisen sitä kuuluisaa Great Wall -punaviinia, ja huoneeseen
katsomaan Hilton-kylpytakit päällä huonepalvelusta tilattua aiheeseen
liittyvää Three kingdoms -dvd:tä 42 tuuman plasmatelkkarista. Heidi
parhaillaan repii pelihoisujaan etsiessään tekstitystä kiinalaiseen
leffaamme (löytyi onneksi). Leffailta alkakoon!
Erityismaininta jäsen S:lle siitä, että huomautti tämänpäiväisen
postauksen puuttumisesta. Viive johtui siitä, että luuri oli huoneen
itäsiivessä, kun taas matkaajat läntisissä osissa.
Ajellaan reteästi pahimpien turistimuuripaikkojen ohi (mm. Badaling)
ihmetellen turistibussien ja muurilla muurahaisten tavoin vaeltavien
ihmisten massaa. Onneksi ei olla niihin menossa! Muuri on silti jo
niiltäkin kohdilta jo hyvin vaikuttava, kun kiipeilee jyrkästi ylös ja
alas vuorien muotoja noudattaen.
Kymmenen aikaan minibussi tipauttaa meidät 10 turismoa keskelle ei
mitään, kotva aiemmin mukaan napatun "oppaan" kera. Opas on varmaan
yhtä vanha, kun koko jengi yhteenlaskettuna. Muuri on todellakin
secrect, kuten retken nimikin sanoo. Kävellään kotva laaksossa, ennen
kun edes koko muuri ekan kerran näkyy! Vajaan tunnin trekkauksen
jälkeen saavutaan muurille, ja todellakin ollaan ihan koskemattomilla
pätkillä. Muita turisteja ei missään, ja mitään kohtaa ei ole
varsinaisesti restauroitu. Aivan mahtavaa!
Kävellään ylös ja alas aina puoleen päivään asti, kunnes saavutaan
korkeimmalle vartiotornille. Jossa on tietysti kauppa! Ja edelleenkään
ei ketään muita kun kyseisen kiskan pitäjä. Liekö lyö leiville, jos
käy se 10 reppureissaajaa per päivä.
Pari tuntia taaperreltiin muuria kaiken kaikkiaan hieman sameassa
säässä, ja edelleen ei ketään muita mailla halmeilla. Osasta muuria
puuttui ns. laidat, kun kyläläiset olivat aikoinaan hakeneet sieltä
talonrakennustarpeet. Niitäkään ei oltu korjailtu, käveltiin täysin
autenttisilla mestoilla.
Laskeudutaan vuorilta lähikylään lounaalle ja ansaitulle kylmälle
oluelle. Porukka on hyvin Eurooppa-painotteista, Hollannista,
Saksasta, Espanjasta, Englannista ja idän edustajat Singaporesta.
Syödään maittava lounas, ja takaisin Pekingiin.
Juttua riitti sen verran, että diilattiin singaporelaisten ja
hollantilaisen kanssa illallistreffit Pekingin ankan muodossa. Tytöt
kun puhuvat kiinaa, niin tällä kertaa varmaan tiedetään mitä pöytään
on tulossa.
Kokonaisuutena päivän retki oli kaiken 220 rämpylän arvoinen, siitä
kiitos Leo hostelille (ja Emperor guesthouselle, jossa me
varsinaisesti asumme). Tätä retkeä voi lämpimästi suositella kaikille,
jos haluaa nähdä muurista muuta kun restautoituja turistipätkiä.
Tietty Simatain trekkaukseen on vaikea käymättä lähteä vertaamaan,
mutta koska sitä LP:ssä niin mainostetaan, niin siellä olisi varmasti
joku muukin ollut meidän lisäksi. Ehkä se pätkä seuraavalla kerralla.
Kommenttien kommentointi on aika hankalaa tällä hetkellä, joten pari
vastakommenttia tässä:
Antti, jos tarkoitat sitä Kielletyn kaupungin kattoja -kuvaa, niin se
on otettu kyseisen paikan pohjoispuolella sijaitsevan puiston
korkeimman paviljongin terdeltä. Puiston nimi oli jotain
ksingtsnandingdong, ei voi muistaa ilman opaskirjaa.
Niina, raidat voisi piirtää kartalle siihen Venäjän ja Mongolian rajan
kohdille, kuten ehdotitkin jo.
Aamupalaksi jotain outoja nyyttejä ja piiraita, ja helteen
saattelemana taas uuteen, valmiiksi uuvuttavaan päivään.
Vallankumouksen suunnittelua voisikin jatkaa, kun meiltä ei
Taivaallisen rauhan aukion turvatarkastuksissa tsekattu edes laukkuja!
Hämmentävää hutilointia, kadutte vielä.. Kansankongressi piti meitä
kuitenkin sen verta epäilyttävinä, että Heidin vaijerillinen
rahavyökin aiheutti pientä sählinkiä. Halleja hallien perään, punaisia
mattoja ja prameita kattokruunuja.
Kielletty kaupunki on iso. Ja haasteellista hanskata pahimman
kuumuuden aikaan. Kellohalliin pääsee onneksi kotvan karkuun, ja
samalla ihmettelemään röökiä vetävää kelloa sekä kiinalaisia merkkejä
kirjoittavaa kelloa. Videoesityksen hämärissä pystyy myös vetäisemään
pikaiset päikkärit.
Naapurissa olevassa puistossa on onneksi pari tuhatta
kiinalaisturistia vähemmän, joten siellä voi nauttia hetken näkymistä
kiireettömästi. Tuntuu olevan paras loma-aika täälläkin, kun ne
tuhannet länkkärit hukkuu täkäläisiin turismimassoihin täysin.
Flyereiden jakajatkin ohittaa mielellään länkkärin, mutta leijanmyyjiä
roikkuu jatkuvasti hihassa.
Seuraavaksi mopotaksi alle, lähimmälle metroasemalle ja kohti
olympialaisten keskipistettä. Stadionin ja uimahallin liepeiltä löytyi
taas kiinalaiset turistimassat. Hienoilta näytti nämä urheiluareenat
ulkoapäin illan alkaessa hämärtymään.
Illastaminen katukeittössä oli taas jonkin asteinen show hostellin
naapurustossa, kun henkilökunta ja muut asiakkaat yrittivät arvailla,
mitä turismokset milloinkin haluaa. Pöperöä saatiin kuitenkin taas
mahan täydeltä ja pilkkahintaan.
Kaiken tukalissa oloissa turistimassan keskellä taapertamisen jälkeen
alkaa kaivata rehellisesti takaisin junan olemisen sietämätöntä
keveyttä ilman mitään turhaa agendaa. Se se vasta oli leppoisaa
elämää!
Huomenna suuntaamme aamuvarhaisella Muurille. Laiskoina valitsimme
hostellin tarjoaman retken Secret Wallille kaikkien suositteleman
Simantain trekkauksen sijaan. Pitäisi olla täysin restauroimatonta
muurinosaa koko keikka, ja muiden turistien ulottumattomissa. Saa mitä
todellisuus on. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!
Communism is serious business, nothing to laugh about.
Blogspot ja FB on kauniisti blokattu, mutta kiertotieohjeet löytyi
kivasti hostellin näyttöön teipattuna (www.secure-tunnel.com). Blogin
päivittäminen tuntuu hankalalta sitä kautta, joten jatketaan maililla
ja luurilla jo totutusti.
Kuvassa Tava-sedän hepoja.
Hostellin naapurustosta löytyi pieni paikallinen ruokapaikka. Annos
nuudelihässäkkää, paria sorttia taikinanyyttösiä ja parit oluet
kustansi huikeat 3 euroa. Konkurssi uhkaa tällä menolla.
Mahat täynnä herkkuja suuntaamme kohti Taivaalliseen rauhan aukiota.
Matkalla ihmetellään kauppavalikoimaa ja kauppojen tavaravalikoimaa.
Lähiseudulta löytyy kaikkea kivaa: teekauppoja, kaikenlaista rihkamaa,
kenkiä, vaatteita, ruokaa, hedelmiä, räätäliä... Hintataso on sitä
luokkaa, että shoppaillessa saattaa vähän mopo keulia.
Aukiolla päästään heti ihan sattumalta ihmettelemään noin parin
tuhannen kiinalaisen kanssa lipun laskua Maon katsellessa tuimasti
alamaisiaan.
Iltakaljat reissaajien kahvilassa. Taasen suomalaisessa seurassa, kun
törmättiin jo junassa nähtyihin kundeihin heti hostellissa. Pieni on
tämäkin kylä.
Nettiä sensuroidaan sen verta näppärästi, että facebook ja blogi on
blokattu mukavasti pois näköpiiristä. Mutta hostellilla on
kohteliaasti ohjeet kiertotiehen ruudun ylälaidassa, joten eiköhän
tässä selvitä vaikka rikollisin keinoin verkkoonkin. Kyllä tästä
jonkun pienen vallankumouksen voisi pistää silti pystyyn..
Rajalla hieno mongolialainen ravintolavaunu oli vaihdettu
kiinalaiseen, joka oli valikoimaltaan huomattavasti suppeampi. Loppuja
tugrugeja ei saanut enää tuhlattua. Ruoka oli syötävää ja tikkutreenit
alkoi saman tien. Ensimmäinen vilaus muurista myös nähty.
Vuoristomaisemien saattelemana kolistelemme kohti Pekingiä - melko
hikisissä tunnelmissa ilmastoinnista huolimatta.
Telien vaihdossa meitä ei päästetty junasta pihalle, koska passejakaan
ei saatu takaisin. Joten koko proseduuri piti notkua tukalassa
junassa, ikkunasta sentään ulos roikkuen. Rajalla kaikenkaikkiaan meni
ehkä joku 4 tuntia, mikä oli kuitenkin odotettua vähemmän.
Koko juna nuokkui telien vaihdon ajan, mutta sen jälkeen asemalle ulos
päästyään alkoi uusi tohina. Mikä idea on juottaa noin 5v lapselle
kokista puolen yön jälkeen, kysyy kaksi epätietoista, samassa kupeessa
asuvaa?
Hyttikavereina on tällä kertaa todnäk 3 sukupolvea Mongoliasta: nopean
arvion mukaan mummo, äiti ja tytär (noin 5v). Toivoimme kovasti vielä
lähtöä odotellessa, että kakara unohtuu asemalaiturille eikä tule
tänne inisemään. Sen verran äänteli jo pari minuuttia meitä
tuijotellessaan. Mutta emme olleet sentään niin onnekkaita. Emme tunnu
olevan kovin väleissä heidän kanssaan, joten nuoremman sukupolven
käytyä unille on hyvä tekosyy hävitä ravintolavaunuun.
Junan #24 ravintolavaunu onkin todella näyttävä! Verhoiltu
puukoristein kauttaaltaan. Ja ruokalista todella laaja, pääruokia
pelkästään pari sivua! Eri asia tietysti, mitä niistä on saatavilla.
Koska kello on jo yli 10, on hyvä ottaa master mind -matsin ohessa
ihan vaan Katin synttäreiden kunniaksi oluet (Borgio nimeltään tällä
kertaa, lokaalia).
Maisemat on jo ennen Gobia aika vaikuttavat: avaraa nurmitasankoa ja
siellä täällä jurttaa ja eläimiä. Kiipeillään ylös kukkuloiden
rinteitä niin että vuoroon näkyy junan peräpää, vuoroon keula.
Veturina on ollut Mongolian puolella kaiken aikaa diesel, joka
savuttaa väliin koko maiseman usvaiseksi.
Choirin pikapysähdyksen jälkeen maisema on jo aika aavikkoa, ruohoa on
harvakseltaan. Ja lämpötila pysäkillä oli jo aavikkoluokkaa. Onneksi
tässä junassa on ilmastointi, voisi olla aika tuskaista muuten!
Choirissa meidän viimeisten vaunujen kohdalle ennatti onneksi yksi
buuz-myyjä, joten saimme tätin lämpöpöntön viimeiset lammasnyyttöset.
On ne kyllä hyviä!
Ravintolavaunussa sitä ilmastointia ei olekaan, ja tunnelma on aika
tukala. Sinne silti pakko tunkea, ja sieltähän bongataan suomalaiset
ja vanhat tutit hassut aussisedät. Ja suomalaisten kanssa on pakko
liittäytyä sen verran, että saadaan Katin synttäribileet käyntiin
ensin helteisessä ravintolavaunussa. Ja sitten vaunun käytävällä
asianmukaisesti mansikkakakulla, shampanjalla ja vaahtokarkeilla.
Jatkot vodkalla. Harvoin on passintarkastuksessa ollut näin
vodkapäissään.. Josko tästä Kiinaan selvitään.
