Kommunismi on vakava asia!

Ja meillä kaikilla oli niin muuuukaaavaa, voi jospa ois saanut olla
muuukaaaana...

Communism is serious business, nothing to laugh about.

Kotikatu Pekingissä - street of our hostel in Beijing

Mongolian aro

Nyt voi kerrankin lähetellä ihan langattomalla verkolla luurista
kuvia, joten pistetääs pari. Kameran kuvia ehkä joskus myöhemmin.

Blogspot ja FB on kauniisti blokattu, mutta kiertotieohjeet löytyi
kivasti hostellin näyttöön teipattuna (www.secure-tunnel.com). Blogin
päivittäminen tuntuu hankalalta sitä kautta, joten jatketaan maililla
ja luurilla jo totutusti.

Kuvassa Tava-sedän hepoja.

Taivaallinen rauha

Peking, täällä sitä nyt ollaan. Hostelli löytyi pienellä haahuilulla
helteessä. Kotikatu on hutong, joka on täysrempassa. Iltahämärässä
todettiin, että tällä tiellä tarvii kulkea vakain askelin, jos ei
halua löytää itseään epämääräisen jontkan pohjalta. Hostelli
osoittautui loistopaikaksi. Siistiä, supermageet suihkut ja vessat,
huoneessa tv ja puhelin... Ja vanhan rakennuksen fiilis säilytetty.

Hostellin naapurustosta löytyi pieni paikallinen ruokapaikka. Annos
nuudelihässäkkää, paria sorttia taikinanyyttösiä ja parit oluet
kustansi huikeat 3 euroa. Konkurssi uhkaa tällä menolla.

Mahat täynnä herkkuja suuntaamme kohti Taivaalliseen rauhan aukiota.
Matkalla ihmetellään kauppavalikoimaa ja kauppojen tavaravalikoimaa.
Lähiseudulta löytyy kaikkea kivaa: teekauppoja, kaikenlaista rihkamaa,
kenkiä, vaatteita, ruokaa, hedelmiä, räätäliä... Hintataso on sitä
luokkaa, että shoppaillessa saattaa vähän mopo keulia.

Aukiolla päästään heti ihan sattumalta ihmettelemään noin parin
tuhannen kiinalaisen kanssa lipun laskua Maon katsellessa tuimasti
alamaisiaan.

Iltakaljat reissaajien kahvilassa. Taasen suomalaisessa seurassa, kun
törmättiin jo junassa nähtyihin kundeihin heti hostellissa. Pieni on
tämäkin kylä.

Nettiä sensuroidaan sen verta näppärästi, että facebook ja blogi on
blokattu mukavasti pois näköpiiristä. Mutta hostellilla on
kohteliaasti ohjeet kiertotiehen ruudun ylälaidassa, joten eiköhän
tässä selvitä vaikka rikollisin keinoin verkkoonkin. Kyllä tästä
jonkun pienen vallankumouksen voisi pistää silti pystyyn..

Junailun loppu

Viimeinen juna joko uusista teleistä, suuremmasta nopeudesta tai
reissaajien tottumisesta johtuen keikutti edellisiä öitä vähemmän.
Lopulta kakaran valokatkaisija- ja ovileikit sai
korvatulpilla/musiikilla ja silmälapuilla piiloon ja uni maittoi.

Rajalla hieno mongolialainen ravintolavaunu oli vaihdettu
kiinalaiseen, joka oli valikoimaltaan huomattavasti suppeampi. Loppuja
tugrugeja ei saanut enää tuhlattua. Ruoka oli syötävää ja tikkutreenit
alkoi saman tien. Ensimmäinen vilaus muurista myös nähty.

Vuoristomaisemien saattelemana kolistelemme kohti Pekingiä - melko
hikisissä tunnelmissa ilmastoinnista huolimatta.

Kiinassa!

Illan tunteina rajakontrolli Kiinan puolella ottaa jopa otsasta
kuumeen kaikilta jollain ihmeen infrapunalla! Ja sen miljoona SARS-
ym. lappua saa täytellä tullien ja maahantulojen lisäksi. Erlianissa
on jopa fanfaarit soimassa asemalla kivan klooripuhdistuksen lisäksi
(mitäs roikkuu avoimesta ikkunasta pihalle). Vaikkakin fanfaarit
paljastuvat Richard Claydermanin parhaimmiksi pari biisiä pidemmälle
kuunnellessa...

Telien vaihdossa meitä ei päästetty junasta pihalle, koska passejakaan
ei saatu takaisin. Joten koko proseduuri piti notkua tukalassa
junassa, ikkunasta sentään ulos roikkuen. Rajalla kaikenkaikkiaan meni
ehkä joku 4 tuntia, mikä oli kuitenkin odotettua vähemmän.

Koko juna nuokkui telien vaihdon ajan, mutta sen jälkeen asemalle ulos
päästyään alkoi uusi tohina. Mikä idea on juottaa noin 5v lapselle
kokista puolen yön jälkeen, kysyy kaksi epätietoista, samassa kupeessa
asuvaa?

Bye, bye Mongolia! Ja hyvää synttäriä Katille..

Taas aikainen aamuherätys, lähtö junalle klo 7. Samaan kuljetukseen
pelmahtaa jopa pari suomalaista kundia. Asemalla törmätään heti
vanhoihin tuttuihin, kun hassut aussisedät hyppäävät taksista samoihin
aikoihin.

Hyttikavereina on tällä kertaa todnäk 3 sukupolvea Mongoliasta: nopean
arvion mukaan mummo, äiti ja tytär (noin 5v). Toivoimme kovasti vielä
lähtöä odotellessa, että kakara unohtuu asemalaiturille eikä tule
tänne inisemään. Sen verran äänteli jo pari minuuttia meitä
tuijotellessaan. Mutta emme olleet sentään niin onnekkaita. Emme tunnu
olevan kovin väleissä heidän kanssaan, joten nuoremman sukupolven
käytyä unille on hyvä tekosyy hävitä ravintolavaunuun.

Junan #24 ravintolavaunu onkin todella näyttävä! Verhoiltu
puukoristein kauttaaltaan. Ja ruokalista todella laaja, pääruokia
pelkästään pari sivua! Eri asia tietysti, mitä niistä on saatavilla.
Koska kello on jo yli 10, on hyvä ottaa master mind -matsin ohessa
ihan vaan Katin synttäreiden kunniaksi oluet (Borgio nimeltään tällä
kertaa, lokaalia).

Maisemat on jo ennen Gobia aika vaikuttavat: avaraa nurmitasankoa ja
siellä täällä jurttaa ja eläimiä. Kiipeillään ylös kukkuloiden
rinteitä niin että vuoroon näkyy junan peräpää, vuoroon keula.
Veturina on ollut Mongolian puolella kaiken aikaa diesel, joka
savuttaa väliin koko maiseman usvaiseksi.

Choirin pikapysähdyksen jälkeen maisema on jo aika aavikkoa, ruohoa on
harvakseltaan. Ja lämpötila pysäkillä oli jo aavikkoluokkaa. Onneksi
tässä junassa on ilmastointi, voisi olla aika tuskaista muuten!
Choirissa meidän viimeisten vaunujen kohdalle ennatti onneksi yksi
buuz-myyjä, joten saimme tätin lämpöpöntön viimeiset lammasnyyttöset.
On ne kyllä hyviä!

Ravintolavaunussa sitä ilmastointia ei olekaan, ja tunnelma on aika
tukala. Sinne silti pakko tunkea, ja sieltähän bongataan suomalaiset
ja vanhat tutit hassut aussisedät. Ja suomalaisten kanssa on pakko
liittäytyä sen verran, että saadaan Katin synttäribileet käyntiin
ensin helteisessä ravintolavaunussa. Ja sitten vaunun käytävällä
asianmukaisesti mansikkakakulla, shampanjalla ja vaahtokarkeilla.
Jatkot vodkalla. Harvoin on passintarkastuksessa ollut näin
vodkapäissään.. Josko tästä Kiinaan selvitään.