lauantai 1. elokuuta 2009

Bye, bye Mongolia! Ja hyvää synttäriä Katille..

Taas aikainen aamuherätys, lähtö junalle klo 7. Samaan kuljetukseen
pelmahtaa jopa pari suomalaista kundia. Asemalla törmätään heti
vanhoihin tuttuihin, kun hassut aussisedät hyppäävät taksista samoihin
aikoihin.

Hyttikavereina on tällä kertaa todnäk 3 sukupolvea Mongoliasta: nopean
arvion mukaan mummo, äiti ja tytär (noin 5v). Toivoimme kovasti vielä
lähtöä odotellessa, että kakara unohtuu asemalaiturille eikä tule
tänne inisemään. Sen verran äänteli jo pari minuuttia meitä
tuijotellessaan. Mutta emme olleet sentään niin onnekkaita. Emme tunnu
olevan kovin väleissä heidän kanssaan, joten nuoremman sukupolven
käytyä unille on hyvä tekosyy hävitä ravintolavaunuun.

Junan #24 ravintolavaunu onkin todella näyttävä! Verhoiltu
puukoristein kauttaaltaan. Ja ruokalista todella laaja, pääruokia
pelkästään pari sivua! Eri asia tietysti, mitä niistä on saatavilla.
Koska kello on jo yli 10, on hyvä ottaa master mind -matsin ohessa
ihan vaan Katin synttäreiden kunniaksi oluet (Borgio nimeltään tällä
kertaa, lokaalia).

Maisemat on jo ennen Gobia aika vaikuttavat: avaraa nurmitasankoa ja
siellä täällä jurttaa ja eläimiä. Kiipeillään ylös kukkuloiden
rinteitä niin että vuoroon näkyy junan peräpää, vuoroon keula.
Veturina on ollut Mongolian puolella kaiken aikaa diesel, joka
savuttaa väliin koko maiseman usvaiseksi.

Choirin pikapysähdyksen jälkeen maisema on jo aika aavikkoa, ruohoa on
harvakseltaan. Ja lämpötila pysäkillä oli jo aavikkoluokkaa. Onneksi
tässä junassa on ilmastointi, voisi olla aika tuskaista muuten!
Choirissa meidän viimeisten vaunujen kohdalle ennatti onneksi yksi
buuz-myyjä, joten saimme tätin lämpöpöntön viimeiset lammasnyyttöset.
On ne kyllä hyviä!

Ravintolavaunussa sitä ilmastointia ei olekaan, ja tunnelma on aika
tukala. Sinne silti pakko tunkea, ja sieltähän bongataan suomalaiset
ja vanhat tutit hassut aussisedät. Ja suomalaisten kanssa on pakko
liittäytyä sen verran, että saadaan Katin synttäribileet käyntiin
ensin helteisessä ravintolavaunussa. Ja sitten vaunun käytävällä
asianmukaisesti mansikkakakulla, shampanjalla ja vaahtokarkeilla.
Jatkot vodkalla. Harvoin on passintarkastuksessa ollut näin
vodkapäissään.. Josko tästä Kiinaan selvitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti