perjantai 31. heinäkuuta 2009
Paluu sivistykseen
Aamupalan jalkeen taas liikkeelle. Jatetaan jaahyvaiset Tava-sedalle perheineen. Tassa oli kylla ehdottomasti tahan astisen reissun paras paikka! Vilkaistiin lahtiessa perheen omaan jurttaankin, ja siella roikkui katosta lihasuikaleita kuivamassa sailytysta varten.
Matkalla takapenkki saa pussikaljansa, kun pysahdytaan ostamaan tienposken "kojusta" airagia eli sita kuuluisaa kaytettya hevosenmaitoa. PAkkohan sita on maistaa! Puoli litraa maksaa huimat 500T eli 25 senttia. Taitaa jaada Heidin nautittavaksi, kun Katiin ei oikein uppoa. Ja Heidihan juo..
Lounasbreikki jo tutussa Lun-kylassa> talla kertaa tarjolla, yllatys yllatys, lammasta! Tai karitsoja nama syodyt lampaat ovat enemmankin olleet elaessaan.
Meidan pikku jeeppimme (Uaz-merkkinen!) on aika reppana, ja kuski saa olla milloin mitakin paikkaa sorkkimassa. Tanaankin matka pysahteli siella taalla, ja pienella saadolla konepellin alla paasimme aina kuitenkin jatkamaan matkaa.
Saavuimme takaisin UB:iin kolmen jalkeen, sisaelimet taas uudellensijoitettuna kaiken hoykytyksen jalkeen. Kunnon suihku, ja kylille! Aika vasyneesti kyllakin. Luostarimuseon joka paivainen kurkkulaulukonsertti oli yllattain juuri tanaan tauolla, joten aika haahuiluksi iltapaiva menikin sen jalkeen. Illan kohokohtana kylma olut ja Chinggis-vodka, seka tilaustyona teetetyt kalligrafiatyot vanhalla mongolialla (jos paasevat ehjana Suomeen).
Hostellilla kamat kasaan aamun aikaista lahtoa varten, sopivasti ukkoskuuron alkaessa. Huomenna kohti Kiinaa!! (ja Katin junasynttaribileita :))
Jurttaelämää osa 2
Yöllä jurtassa nukutti hyvin, kylän koirien kuorosta huolimatta.
Hostellilla olivat sitä mieltä, että makareita ei tarvitse mukaan
reissuun. Mutta onneksi saatiin täkit, olisi muuten tullut vilu. Aamu
on ensimmäistä kertaa harmaa ja viileähkö, ja vuorossa ensimmäiset
kunnolla kohdalle osuneet sateet. Aamupalan jälkeen temppelille, jonka
alueella itse Tsingis Khaan on pitänyt hovia aikoinaan. Kharkharon on
Mongolian valtakunnan vanha pääkaupunki. Pieni sade seuraa koko ajan.
Ekaa kertaa umpinaiset kengät ja sukat jalassa.
Lounas paikallista pyttistä ja maitoteetä (suolalla). Heidi joi
tyytyväisenä kaksi kupillista teetä kun juoma ei oikein uponnut
Katiin. Sen jälkeen koko loppuelämä kuntoon peniskiven päällä
istumalla: sillä pitäisi toiveet hyvästä aviomiehestä ja kunnon
lapsista toteutua.
Matka jatkuu seuraavaan yöpaikkaan, takaisin samaa tietä jonkun
matkaa. Tiellä entistä enemmän lehmää, lammasta, vuohta ja hevosta,
auton töötti kovassa käytössä. Ja tien varsilla isoja kotkia
kytiksellä, ties minkä toivossa.
Tava-sedän jurtille saavuttiin kahden jälkeen (Tava= suuri vuori,
kaikilla nimillä on jokin merkitys täällä). Sade loppui sopivasti taas
mini-Gobin hiekkadyyneille saavuttaessa. Dyynien reunaa ja dyynejä
pitkin ajeltiin parin turistijurttakylän ohi, kunnes perimmäisessä
nurkassa oli 4 jurttaa itsekseen. Yksi niistä meidän vierasjurtta ja
loput perheen. Tullessamme pihassa seisoo pari heppaa.
Tulkkimme välityksellä sovimme lähtevämme kolmen tunnin
ratsastusretkelle, jolloin pääsemme käymään vanhalla luostarilla.
Isäntämme hyppää hevosen selkään ja paluupostissa hänen kanssaan tulee
noin 20 hevosen lauma pihaan. Pari yksilöä satuloidaan meille ja ei
kun matkaan. Oppaaksemme lähtee itse Tava-setä, ehkä noin 60 vee
ukkeli, joka ei tietenkään puhu kuin mongoolia. Kovasti "juteltiin"
matkalla siitä huolimatta, ja tehtiin myös reittiehdotuksia. Tunnin
matka luostarille laakson pohjukkaan mennään ravissa ja laukassa.
Hevoset on pieniä, mutta vahvoja ja nopeita. Nopea tutustuminen
luostariin, jossa oli samaan aikaan tosi iso turistiratsastajaporukka
vimpan päälle ratsastustamineissaan (mountain horsejakin bongattu).
Takaisin hevosen selkään ja kierrellen ja kaarrellen kohti
lähtöpistettä, vuoria ja avaria maisemia ihaillen ja laukkaillen.
Tavasta paljastui huikeat paikallisopasominaisuudet, suunnaton
innostus poseerata valokuvissa ja hyvä kehityskyky turismojen
valokuvauksessa. Matkalla yllättänyt vesikuuro vei meidät pitämään
sadetta erinäisiin luoliin, ja leikkimään samalla kuurupiiloa
Tava-sedän kanssa. Me emme jääneet luolaan yöksi, vaikka Tava-setä
aiheella kovasti vitsaili (vitsi vanheni todella nopeasti). Tava-setä
sai ylimääräisillä pysähdyksillään myös lisää tekosyitä "auttaa"
tyttöjä hevosen selkään nousemisessa. Vielä ennen kotijurttaan paluuta
haemme dyyneille edenneen heppalauman kotiin. Hienoa paimentaa laumaa
isännän apuna!
Illallisena lienee päivällä jurtasta toiseen raahatusta lampaanruhosta
väännettyjä lammasnyyttejä, aivan ihania. Tava-setä on meidän uusi
bestis, ja piipahtaa vieraita morjestamassa vähän väliä. Asia ei ihan
aina selviä. Ainakin katselemassa kuviamme, ja vannottamassa, että
lähetämme hänelle printtejä niistä. Ja antamassa poskipusuja
ystävyyden merkiksi. Setällä oli itselläänkin ridareissulla
kuvausvälineistöä, vaikkakin vähän eri vuosituhannelta. Loppumatkan
yhdellä tauolla vyölaukusta paljastui nimittäin todella hellyyttävä
kaitafilmikamera! Nokialainen Tavalla oli tietty kyllä taskussa
kameroineen, ja esittelikin Katille siitä hevosten kuvia.
Jurttia ympäröivä vuohilauma räkii äänekkäästi auringon laskiessa
komeasti erämaan taakse. Hevoset on viety yöksi jonnekin dyynien taa.
Koska jurtassamme ei ole sähköjä (isännällä kylläkin sateliittiantenni
ja aurinkopaneeli), niin lamput ja kynttilät käyttöön. Jurtan jaamme
ilmeisesti hassusti kävelevän sammakon kanssa, joka pelottelee Katia.
Oppaamme Sateenkaari jakaa Mongolia-tietouttaan tähtitaivaan alla
pullean sammakonkin toivottavasti jo mentyä maate. Jos on sujahtanut
jonkun kenkään yöksi, niin mielummin Heidin. Tällä kertaa emme
jättäneet kuitenkaan rinkkaa (Sarin) lattialle, koska samana aamuna
sieltä löytyi muutama meikaläisittäin ihan kunnioitettavan kokoinen
hämähäkki.
Jurttailua osa 1
Eka rengasrikko koettiin jossain Argalantin kohdilla, 2h ajomatkan
jälkeen. Toivottavasti jää ainoaksi, koska vararenkaita ei taida olla
enää. Ajoimme asfalttiiestä sivuun johkhalle ja rengas taisi mennä
siinä. Liikkeelle lähdön jälkeen olikin tiellä paikalliset
Lemminkäisen miehet koneineen, ja siihen se asfaltti loppuikin. Joten
tieltä poistumisen syy oli tietyö. Näppärää, kun ei tarvitse rakentaa
kiertoteiltä. Off roadia tilasin, ja sitä sain samantien.
Meikäläiset nostaa kivasti auton keski-ikää: tulkki 20 ja kuski 19v.
Tulkki Rainbow opiskelee UB:ssa yliopistossa kansainvälisiä suhteita.
Tietysti Tsingis Khaan yliopistossa, sanomattakin selvää.
Seuraavassa kyläpahasessa lyhkäsen off roadin jälkeen
rengasliikkeeseen, ja vajaan tunnin hengailun jälkeen matka jatkuu
taas. Tien vierustan "valtateitä". Varsinaisella tiellä kotvan
käveltyä ymmärtää helposti miksi.. Puolen päivän jälkeen lähtö
rengasliikkeestä. Puolen tunnin jälkeen keskeltä ei mitään alkoi taas
asfaltti varsinaisella tiellä.
Lounas yhden jälkeen Lun-nimisessä kylässä. Loistavaa "lammaspastaa"
2300T eli noin euron. Rainbow taitaa nirppailla lihapalojensa kanssa,
kun saa rinnalle salaatin. Tai tätä uskottelemme itselemme sen sijaan,
että olisi huomannut ruokansa olleen esim. pilaantunutta. Ei näillä
ole vara turisteja ehdoin tahdoin sairastuttaa, kun paikka muuten on
tosi siisti. Lukuunottamatta ehkä hieman eksoottista vessaa. Sarjaa
lankut syvän kuopan päällä luonnollisesti ilmastoituna on
huomattavasti parempi, kun se pimeä koppi paskaisella pöntöllä.
Tuul-jokea ylittäessä tankataan lisää vettä moottoriin. Suoraan joesta
tietysti. Maisema alkaa vuoristoitua ja samalla tasaisen matala
ruohikko muuttua vähän korkeimmiksi ruohotuppaiksi. Vihreää silti
edelleen.
165km UB:sta km-tolppien mukaan alkaa sataa. Tähän asti onkin ollut
uskomattoman hyvää tuuria säiden suhteen, mutta kuuro loppuu nytkin
lyhyeen. Moottoriin lisätään taas vettä lämpöjen noustessa sekä
konepellin alla että ulkona muutenkin.
Kuskin musamaku osottautuu ihan perusdiskopoppikseksi, vaihdelleen
paikallisesta enkuksi. Olisi pitänyt ottaa kotoa mukaan pari
c-kasettia esim. Dingoa tai radiosta itse aikanaan äänitettyä.
Vaikkakin samaa henkeä alkaa kuskin kaseteista löytyä, kun Modern
Talking pärähtää soimaan..
Vähän vajaa 200km UB:sta on keskelle tietä jätetty kauniisti rekka, ja
viereen kumoon minivan. Jos ojan kautta pääsee ohi, niin miksi käyttää
aikaa auton raatojen korjaamiseen tieltä.
Rashaantin kohdalla on mini-Gobi pienine hiekkadyyneineen, ja tietysti
kameliratsastusta. Kuskia tuntuu väsyttävän nuokkuvan tyttölauman
kuskaaminen sen verran, että on tauon tarpeessa. Kiitämme tauolle
järjestettyä ylimääräistä ohjelmaa, kun seuraamme paikallisen sedän
touhuja pressuvessassa. Puuhasta päätellen on sedälle käynyt vahinko .
Toinen rengasrikko (sama rengas) 3. tien risteyksessä keskellä ei
mitään 350 km UB:sta vähän ennen kuutta. Kiva maisemapysäkki
turismoille, vaikka kuskia taitaa riepoa.
Gaya's guest house on määränpäämme, Kharkharonin kylän laidalla.
Pihassa 4 jurttaa ja pihan perällä vessa(t). Piharakennuksessa
huonemajoitusta, sekava kiwi-kundi oppaineen ja kuskineen asui siellä.
Ilta kuluu kävellessä kukkuloilla, hengaillessa jurtalla,
illallistamalla ja guest housen omistajan pienestä souvenir shopista
mm. lampaan nilkkaluita shoppaillen. Illan pimetessä turismojenkin on
aika sulkeutua jurttaansa ja painua unten maille.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Erämaa kutsuu
liikkeelle aikaisin, joten jo kuuden jälkeen on täysi tohina päällä.
Meidän lähtö koittaa kellontarkasti ysiltä. Toinen rinkka hostellille,
ja loput kamat kuhmuraiseen pikkujeeppiin. Mukana kpyuski ja tulkki.
Ja kohti maaseutua!
Ensimmäinen pysähdys pienen sinisen mökin luona, joka paljastuu 24h
musakaupaksi. Saamme siis jotain kivaa poppista pomppivalle
ajomatkalle, jee! Saas nähdä millasta vinkunaa kuunnellaan seuraavat
7h.
Virheät, aakeat ja laakeat maisemat avautuvat pikkuhiljaa, kun UB jää
taakse. Maisema muuttuu jurtiksi sekä vuohiksi, lampaiksi ja lehmiksi.
Nonnalle tiedoksi, että hepojakin jo bongattu laumoittain, sekä
ratsatajalla ja ilman. Valittavasti myös yksi hevoskolarin uhrikin
tienposkesta. Toistaiseksi "valtatietä" pitkin hytkytään (johtuen
välillä enemmän jeepin jousituksista kun tiestä), mutta toivottavasti
jossain kohtaa olisi joku off road -osuuskin. Määränpää on aikalailla
vain täplä kartalla, joten paha mennä sanomaan mikä odottaa.
Bongattu myös mummo puskapissalla tien poskessa, kylläkin ilman sitä puskaa.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Tsing, tsing, tsingis Khaan
Poliiseja oli aamulla liikkeella jarkyttavia maaria. Paakatu oli reunustettu poliisijoukoin. Hostellilla kuulimmekin, etta YK:n paasihteerikin on vierailulla taalla.
Loput ruplat vaihdettiin paikallisvaluuttaan eli tygrygeiksi (???). Venajalla hinnat oli kymmenista tuhansiin rahoihiin. Taalla paastiin viela korkeampiin summiin.
Junalipuista sen verran, etta aamulla spostissa oli lupaus lippujen toimittamisesta hostellille. Se on paljon se! Sen kunniaksi Katin passin kopio on roikkunut kaiken paivaa hostellin toimiston seinalla.
Hostelli markkinoi innoskkaasti maaseutumatkailumahdollisuuksia ja me innokkaana otetaan oma retkemma. Huomenna aamulla lahdemme kuljettajan ja tulkin kanssa Ulan Batorista lanteen. Yo vietataan jurtassa. To aamulla vaihdetaan paikkaa, mutta seuraavakin yo on jurttamajoituksessa. Optiona on myos ratsastusta, johon me tietty innokkaasti tartumme. Privaattireissu majoituksineen, safkoineen ja kaikkineen kustantaa 263 000 rahaa per naama. Tietty insinoorien loma olisi helpompi, jos rahoista tiputtaisi pari nollaa veks.
Illan kruunasimme mongolialaisella kulttuuriplajayksella: tanssia, kurkkulaulua, soittoa, solmuakrobatiaa, paljon hassuja hattuja... Parin biisin kokemuksella laitamme Sirpan & Tapsan kurkkulaululevykokoelman varaukseen. Tahtoo kuulla lisaa!!!
Kaiken kaikkiiaan UB ei ole ollenkaan hassumpi paikka, hintataso kohtuullinen, kmpaksti kokonaisuus, toistaiskeksi parjannyt hyvin englannilla. Liikenne on vaan aika tappoa: turha olettaa edes vihreilla paasevansa turvalliseti tien yli ilman etta joku yrittaa ajaa varpaiden yli.
Iltaoluet Grand Khaanissa tietysti - tosin paluumatkalla todella ammattitaitoiset noin 10 vee kundit onnistui nappaamaan Katin kateispussukan laukun taskusta vetoketjun takaa. Onneksi meidan matkabudjetilla parikymppia ei tunnu juuri missaan. Pojille se on iso raha. Harmittaahan se, mutta toivottavasti meni edes hyvaan tarkoitukseen. Iso kiitos kuuluu saman hostellin brittikundeille, jotka sattui paikalle ja onnistui jopa vahan kurmottamaan syyllista. Saalista ei kuitenkaan saatu takaisin.
UB
Mongolian puolella rajaa hengailtiin taas paria tuntia, josta noin puolet jalleen pihalla junasta. Meidan minijuna liitettiin pidemman junan jatkoksi. Asemalla pystyi shoppaamaan olutta ja maistuvia lammasnyytteja (jotakuinkin isoja pelmeeneja) ruplilla - todennakoisesti kiskurihintaan. Toisaalta rahanvaihtajien kurssi vaikutti vahintaan yhta huonolta. Hassu aussiseta sanoi vaihtaneensa 100 $ 1000 rampylaan, kun taas hostellilla paivan kurssi on 1500.
Junayo oli taas koliseva, mutta olosuhteisiin nahden hyvin. Yo oli edelllista huomattavasti lampimampi.
Nyt on saavuttu Ulan Batoriin. Juna oli paikallista aikaa kuuden jalkeen perilla. Hostellin seta oli kuskin kanssa asemalla meita vastassa ja kyyditti meidat UB Guest Houseen. Taloksi asettuminen on aloitettu virkistavalla suihkulla ja pian olisi tyrkylla aamupalaa. Paivan planina on katsella ymparilleen kaupungissa ja tehda tarkempi suunnitelma retkista maaseudulle jne.
