Jurttaelämää osa 2

Torstaina 30. päivä tapahtunutta:

Yöllä jurtassa nukutti hyvin, kylän koirien kuorosta huolimatta.
Hostellilla olivat sitä mieltä, että makareita ei tarvitse mukaan
reissuun. Mutta onneksi saatiin täkit, olisi muuten tullut vilu. Aamu
on ensimmäistä kertaa harmaa ja viileähkö, ja vuorossa ensimmäiset
kunnolla kohdalle osuneet sateet. Aamupalan jälkeen temppelille, jonka
alueella itse Tsingis Khaan on pitänyt hovia aikoinaan. Kharkharon on
Mongolian valtakunnan vanha pääkaupunki. Pieni sade seuraa koko ajan.
Ekaa kertaa umpinaiset kengät ja sukat jalassa.

Lounas paikallista pyttistä ja maitoteetä (suolalla). Heidi joi
tyytyväisenä kaksi kupillista teetä kun juoma ei oikein uponnut
Katiin. Sen jälkeen koko loppuelämä kuntoon peniskiven päällä
istumalla: sillä pitäisi toiveet hyvästä aviomiehestä ja kunnon
lapsista toteutua.

Matka jatkuu seuraavaan yöpaikkaan, takaisin samaa tietä jonkun
matkaa. Tiellä entistä enemmän lehmää, lammasta, vuohta ja hevosta,
auton töötti kovassa käytössä. Ja tien varsilla isoja kotkia
kytiksellä, ties minkä toivossa.

Tava-sedän jurtille saavuttiin kahden jälkeen (Tava= suuri vuori,
kaikilla nimillä on jokin merkitys täällä). Sade loppui sopivasti taas
mini-Gobin hiekkadyyneille saavuttaessa. Dyynien reunaa ja dyynejä
pitkin ajeltiin parin turistijurttakylän ohi, kunnes perimmäisessä
nurkassa oli 4 jurttaa itsekseen. Yksi niistä meidän vierasjurtta ja
loput perheen. Tullessamme pihassa seisoo pari heppaa.

Tulkkimme välityksellä sovimme lähtevämme kolmen tunnin
ratsastusretkelle, jolloin pääsemme käymään vanhalla luostarilla.
Isäntämme hyppää hevosen selkään ja paluupostissa hänen kanssaan tulee
noin 20 hevosen lauma pihaan. Pari yksilöä satuloidaan meille ja ei
kun matkaan. Oppaaksemme lähtee itse Tava-setä, ehkä noin 60 vee
ukkeli, joka ei tietenkään puhu kuin mongoolia. Kovasti "juteltiin"
matkalla siitä huolimatta, ja tehtiin myös reittiehdotuksia. Tunnin
matka luostarille laakson pohjukkaan mennään ravissa ja laukassa.
Hevoset on pieniä, mutta vahvoja ja nopeita. Nopea tutustuminen
luostariin, jossa oli samaan aikaan tosi iso turistiratsastajaporukka
vimpan päälle ratsastustamineissaan (mountain horsejakin bongattu).
Takaisin hevosen selkään ja kierrellen ja kaarrellen kohti
lähtöpistettä, vuoria ja avaria maisemia ihaillen ja laukkaillen.

Tavasta paljastui huikeat paikallisopasominaisuudet, suunnaton
innostus poseerata valokuvissa ja hyvä kehityskyky turismojen
valokuvauksessa. Matkalla yllättänyt vesikuuro vei meidät pitämään
sadetta erinäisiin luoliin, ja leikkimään samalla kuurupiiloa
Tava-sedän kanssa. Me emme jääneet luolaan yöksi, vaikka Tava-setä
aiheella kovasti vitsaili (vitsi vanheni todella nopeasti). Tava-setä
sai ylimääräisillä pysähdyksillään myös lisää tekosyitä "auttaa"
tyttöjä hevosen selkään nousemisessa. Vielä ennen kotijurttaan paluuta
haemme dyyneille edenneen heppalauman kotiin. Hienoa paimentaa laumaa
isännän apuna!

Illallisena lienee päivällä jurtasta toiseen raahatusta lampaanruhosta
väännettyjä lammasnyyttejä, aivan ihania. Tava-setä on meidän uusi
bestis, ja piipahtaa vieraita morjestamassa vähän väliä. Asia ei ihan
aina selviä. Ainakin katselemassa kuviamme, ja vannottamassa, että
lähetämme hänelle printtejä niistä. Ja antamassa poskipusuja
ystävyyden merkiksi. Setällä oli itselläänkin ridareissulla
kuvausvälineistöä, vaikkakin vähän eri vuosituhannelta. Loppumatkan
yhdellä tauolla vyölaukusta paljastui nimittäin todella hellyyttävä
kaitafilmikamera! Nokialainen Tavalla oli tietty kyllä taskussa
kameroineen, ja esittelikin Katille siitä hevosten kuvia.

Jurttia ympäröivä vuohilauma räkii äänekkäästi auringon laskiessa
komeasti erämaan taakse. Hevoset on viety yöksi jonnekin dyynien taa.
Koska jurtassamme ei ole sähköjä (isännällä kylläkin sateliittiantenni
ja aurinkopaneeli), niin lamput ja kynttilät käyttöön. Jurtan jaamme
ilmeisesti hassusti kävelevän sammakon kanssa, joka pelottelee Katia.

Oppaamme Sateenkaari jakaa Mongolia-tietouttaan tähtitaivaan alla
pullean sammakonkin toivottavasti jo mentyä maate. Jos on sujahtanut
jonkun kenkään yöksi, niin mielummin Heidin. Tällä kertaa emme
jättäneet kuitenkaan rinkkaa (Sarin) lattialle, koska samana aamuna
sieltä löytyi muutama meikaläisittäin ihan kunnioitettavan kokoinen
hämähäkki.