Otetaanpa alkuun tiivistelmä toistaiseksi tapahtuneesta. Heidin kanssa pitelimme Pääsiäisenä räntäsadetta Tahkolla, kun juttu kääntyi kesään, lomaan ja reissuideoihin. Ilmoille nousi ajatus junamatkailusta Venäjän ja Mongolian halki Pekingiin. Hommasta innostuttiin niin, että saman tien kävimme googlaamaan reittiä, aikatauluja, matkakertomuksia ja muuta aiheeseen liittyvää. Heidi oli suunnitellut reissua jo aikaisemminkin, mutta kohde vaihtui sillä kertaa muuksi. Kati on kuunnellut työkaverinsa Antin matkakertomusta (http://terhanttikiinaan.blogspot.com/) parin vuoden takaa.
Kevättalvella pian idean synnyttyä päätettiin aikataulu: reissuun lähdetään heti yhdet kesähäät juhlittuamme. Välipysähdykset tehdään Venäjän puolella Moskovassa ja Irkutskissa, Mongoliassa viivytään hetki pidempään ja perillä Pekingissäkin mielellään ollaan vajaa viikko. Näin reissun pituudeksi muodostui kolme viikkoa. Samalla Madonnan keikka voitiin pyyhkiä yli kalentereista ja laittaa liput myyntiin.
Ensitöiksemme varasimme paluulennon Peking-Helsinki. Kokonaisedulliseksi vaihtoehdoksi osoittautui luotettavalta kuulostava venäläinen lentoyhtiö Rossija, jolloin välilasku tehdään Pietarissa. Kun paluu oli buukattu, alkoi muut matkajärjestelyt. Venäjän viisumi ja junaliput Helsinki-Moskova ja Moskova-Irkutsk hommattiin helsinkiläisen Rentline-matkatoimiston kautta, tosin paikkaliput Moskovan junaan suoraan VR:ltä. Mongolian kunniakonsulaatti löytyy Kirkkonummelta. Sinne asioimme postitse ja viisumit tuli viikossa. Heidi hoiti Kiinan viisumikuviot Kulosaaressa sijaitsevan konsulaatin kautta. Vajaassa viikossa tuli myös kyseinen lipare passeihimme.
Junaliput Irkutskista Ulan Batoriin ja Ulan Batorista Pekingiin saa periaatteessa näppärästi netin kautta. Meidän kommunikointi lippuja välittävän matkatoimiston kanssa vaan jostain syystä tökkii pahemman kerran. Toistaiseksi olemme saaneet tiedon juna-aikatauluista, lippujen hinnoista ja laittaneet tilauspyynnön Mongoliaan, mutta vastausta ei nyt taas ole kuulunut... Irkutskista Ulan Batoriin kulkee juna päivittäin eli sillä välillä tuskin on niinkään suurta hätää, mutta suoria junia Ulan Batorista Pekingiin kulkee vain kahdesti viikossa. Yhdellä tai useammalla junan vaihdollakin tuon välin saa taitettua - niitäkään junia ei kuitenkaan ihan päivittäin liiku. Katsotaan mihin reitti-, aikataulu- ja kulkuvälinevaihtoehtoon me lopulta päädytäänkään...
Aikataulutettu matkasuunnitelma on toistaiseksi seuraava:
su 19.7. lähtö Helsingistä Moskovaan Tolstoilla

ma 20.7. aamulla Moskovassa. Yövytään keskustassa hotellissa.
ti 21.7. illalla starttaa Vladivostokiin matkalla olevan juna nro 2 'Rossija' Moskovasta. Me matkaamme vain Irkutskiin asti. Matka-aika 3,5 vuorokautta.
la 25.7. aamulla juna saapuu Irkutskiin. Irkutskissa hostellimajoituksessa yksi (?) yö.
su 26.7. illalla matka kenties jatkuu Irkutskista Ulan Batoriin. Lippuja ei ole vielä olemassa...
ti 28.7. aamulla saapuminen Ulan Batoriin.
la 1.8. aamulla matka jatkuu (ehkä) suoralla junalla Ulan Batorista Pekingiin.
su 2.8. iltapäivällä perillä Pekingissä
la 8.8. illalla lento Peking-Pietari-Helsinki
su 9.8. takaisin kotona Helsingissä
Junassa matkaamme kakkosluokassa eli neljän hengen hyteissä. Näissä junissa ei tunneta käsitteitä nais- ja miespaikat eli hyttiseura voi olla ihan mitä vaan.
Tarkoituksena on päivittää tunnelmia ja tietoa matkan edistymisestä - mahdollisesti kuviakin - mahdollisuuksien ja innon mukaan tänne.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti