Paska haisee, bailaikka ei vieläkään soi

Paskan haju lienee yöllä kantautunut viereisestä vessasta tai
sikäläisestä sellutehtaasta.

Antille on heti pakko korjata, että Baikal ja junan päät nähtiin
sittenkin. Mutta kuvat on vain verkkokalvoilla, koska kaikki tapahtui
mahtavan tähtitaivaan alla keskiyöllä. Juna pysähtyi Baikalin päätyyn
kotvaksi, kun joku kakru keksi heittää kiven viereisen vaunun
ikkunasta läpi.

Kun jotkut olivat kovin kiinnostuneita vessoista: Irkutsk-UB -välin
vessat Suomen sinisten junien tasoa, joten 30min ennen, kohdalla ja
jälkeen aseman kokonaan kiinni. Sitä monen tunnin rajanylitystä
kauhunsekaisin tuntein odotellen.. Rossiya oli kuitenkin niin
luksusjuna, että vessat oli auki aina. Ja kiinni vain tyhjennyksen
osuessa asemalla kohdalle. Paperista on kanssa Rossiyan tyyliin turha
haaveilla, emme myös nähtävästi osaa käyttää hanaakaan veden
saamiseksi. Helvetinkonetta Rossiyan hienoon viritelmään verrattuna
muistuttava, puulla toimiva samovaari onneksi antaa kuumaa vettä.
Muutenkin tässä junassa pääsee enemmän seikkailun makuun vähän
ikävälläkin tavalla: ilmastointi toimii ikkunan aukaisemalla. Ja yöllä
mukavasti ihan ilman sitäkin, kun ikkunasta vetää täyttä häkää kylmää
Itä-Siperian ilmaa suoraan naamalle. Junan kolina ja nykiminenkin on
noussut taas ihan uudelle tasolle. Yöllä hieman kiukutti ison maan
isot toleranssit, kun juna vatkasi sen verran että sisäelimistä tuntui
tulevan vatkulia. Ainoa yhden yön kokemuksella mieleen tuleva parannus
edelliseen on sänkyjen leveys. Mikä tietysti on suoraan verrannollinen
taas kupeen liikkumatilaan.. Tässä junassa kuitenkin on aika turha
olettaa huimia yöunia saavansa.

Nauskiin Venäjän ja Mongolian rajalle saavuttiin kellontarkasti Heidin
nimipäivänä klo 12:55 lokaalia aikaa (Moskovaa 7:55). Suureksi
ihmetykseksi meidät laskettiin samantien junasta pihalle hillumaan,
aika juhlaa! Ei tarvitse tunteja käkkiä itse junassa, luksusta. Tieto
junaan palaamisesta vaihtuu kyllä vastaajakohtaisesti. Aseman vierestä
löytyi aataminaikainen supermarket, jossa täti teki laskutoimituksia
kätevästi helmitaululla. Kiitämme silti kylmää olutta.

Meidän pari suoraan rajan yli jatkavaa vaunua nököttävät yksinäisenä
asemalla, ilman veturia näppärästi. Juna on täynnä saksalaisia, jotka
jostain syystä olettavat meidänkin heti kuuluvan samaan kieliryhmään.
Heillä on kuitenkin osaavan oloinen matkaopas, jota voi käyttää
saksankielellä hyödyksi. Tässä kohdassa ohjelmassa siis Heidin
kielikylpy.

Juna edessämme liikkuu, meistä poispäin. Ei jaksa huolestua (vielä),
kylmää olutta saa lisää kaupasta...