Baikalin aallot

Lauantain aamuheratys 20 vaille 6 paikallista aikaa, mika meille Moskovan ajassa elaville tarkoitti vaille yhta aamuyosta. Pakko pikkuhiljaa alkaa vakisin totuttautua lokaaliin aikaa, kello on jo riittavan sekaisin muutenkin.

Irkutskin asemalla jatimme jaahyvaiset Johannalle, ja toivotimme onnea kielikurssille. Paikallinen Raikkonen kumitassuineen alle, ja vauhdilla puhelimella saatujen ohjeiden mukaisesti hostellille (joka olikin kylla ihan aseman vieressa..). Liikenne hammensi alussa hieman, kun osa autoista on oikeanpuoleiseen liikenteeseen suunniteltuja, vaikkakin ihan meikalaisittain ajelevat. Hostellilla aamutuimaan avulias ja todella mukava Yulia taikoo yllattain aamupalaa. Junalippuja ei ole nakynyt eika kuulunut, mika aloittaakin paivan kivasti pienella jannityksella. Setvimme sen mita siihen aikaa pystyy.. Saa nahda.

Turha kuitenkin jaada tuleen makaamaan, joten eikun Baikalin rantoja ihmettelemaan. Ehtii sita suihkuun myohemminkin. Geertin ideaa ja seuraa mukaillen paatamme ottaa ekan suunnan laivalla, mika melkein kaatuikin idean hienouteen. Lippujen saaminen meni lievasti sanottuna viime metreille, kun jo koysia irrottaessa paasimme vasta kanssamatkustajien lippuja hyvaksikayttaen kyytiin. Hutera kantosiipi meinasi matkalla kaatua vain kerran, missa kohtaa kavi vahan mielessa, etta olisiko se bussi sittenkin..

Listvjanka sijaitsee Angara-joen suulla, sopivasti kuitenkin Baikalilla. Kehitys kehittyessaan on tuonut kaikenlaisia hotellihokotyksia tannekin, varikkaiden ikkunaluukkutalojen sekaan. Savustettua omulia (sikalainen lohensukuinen kala) on heti tilaisuuden tullen metsastettava. Ja torilta loytyi, plovin ja leivan kera. Mikas sita oli rantamajassa nautiessa muiden retkeilemaan lahteneiden paikallisten kanssa, jarvelle tuijotellen. Hyvaa ja halbaa, 50 rub/kala. Baikalissa piti tietysti myos huilutella sormia ja varpaita, vaikkakin uiminen jai muille lamminverisille. Vastarannan huippuja ei valitettavasti nakynyt hieman utuisella saalla.

Suut taynna omulia saamme kuulla hostellilta, etta junaliput ovatkin yllattain ilmaantuneet tyhjasta hotellille! Jee! Vaikkakin viela viimeiein patka puuttu (UB-Peking), mutta ainakaan Irkutskiin ei talla kertaa tarvitse jaada. Vaikka ei tama niin paska kaupunki ole, mita Tampereen pojat ovat kovasti mainostaneet. Jopa paikallinen Rymiskin loytyi illanmittaan. Mutta ei hataa, ybervasyneinakaan emme parin tuopin jalkeen innostuneet rymistelemaan tavalliseen tapaamme.

Listvjankasta bussilla takaisin Irkutskiin. Matkalla pikaiset unet. Hostellissa ensimmainen suihku sitten Moskovan teki kummia nuutuneille matkaajille. Hostelli-isanta suositteli mukavaa ruokapaikkaa ja olutkuppilaa, joista jalkimmainen siis paikallinen Rymis.

Moskovan jalkeen Irkutsk nayttaa kovin erilaiselta. Taalla on paljon vanhoja puu- ja kivitaloja - siis ennen enuvostoaikaa rakennettuja. Vaki nayttaa enemmin perusvenalaismielikuvia vastaavilta kuin suurkaupungeissa. Itamaista variakin alkaa massassa jo olemaan huomattavia maaria. Pariin otteeseen olemme taas todenneet, miksi tassa maassa ei edelleenkaan tunneta tyottomyytta: Rymiksen 2 nelion eteisessa seistatokotti 4 hloa toissa (ovimies, hovi, kaksi kanta-asukkaiden nimikkotuoppinarikkaa vartioivaa hloa) ja ratikoissa on 2-3 tyontekijaa per vaunu (kuljettaja, lipunmyyja ja lipuntarkastaja). Ihmiset on kuitenkin tosi ystavallisia myos kielipuolille turisteille. Mm. ratikan lipuntarkastajatati luki innoissaan karttaamme ja esitteli hyvia maisemakuvauskohteita reitilta.

Junamatkailu ja venalaiset ovat herattaneet monelaisia ajatuksia, jotka olisi kiva jakaa tanne, mutta nyt hostellin peti taitaa vieda voiton. Ehka huomenna vahan filosofointia. Nyt testaamaan, kuinka stabiilissa ja hiljaisessa ymparistossa nukuttaa. Junailun jalkimainigit ovat viela tanaan heiluttaneet korvien valissa.

Vaikka tamakin teksti tulee Heidin allekirjoituksella, niin en anna koko kunniaa hanelle. Postaukset on yhteista kasialaa.